play

Jälkijäristykset ovat jatkuneet Kaakkois-Taiwanissa

Eilen iltapäivällä tapahtuneen maanjäristyksen voimakkuus oli 6,9. Kuvassa romahtanut silta Hualienissa. LEHTIKUVA/AFP

Eilen iltapäivällä tapahtuneen maanjäristyksen voimakkuus oli 6,9. Kuvassa romahtanut silta Hualienissa. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Jälkijäristykset ovat jatkuneet tänään Kaakkois-Taiwanissa. Maa on järissyt harvaan asutulla alueella lauantaista lähtien.

Maan pääkaupungissa Taipeissa tunnettiin myös tänään jälkijäristys, jonka voimakkuus oli 5,5. Viimeisin jälkijäristys tapahtui 13 kilometrin syvyydessä 66 kilometriä etelälounaaseen rannikkokaupunki Hualienista, kertoo Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskus (USGS).

Eilen iltapäivällä tapahtuneen maanjäristyksen voimakkuus oli 6,9. Järistys repi auki teitä ja kaatoi kourallisen taloja Yulin kaupungissa.

Viranomaisten mukaan maanjäristys aiheutti ainakin yhden ihmisen kuoleman, kun tämä jäi tippuneen tehdaskoneen alle maan itäosissa sijaitsevassa Yulin kaupungissa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Viranomaisten mukaan järistyksessä loukkaantui yhteensä 146 ihmistä.

Taiwan sijaitsee mannerlaattojen risteyskohdassa, minkä vuoksi saarella ja sen läheisyydessä tapahtuu usein järistyksiä. Taiwanin tuhoisimmassa maanjäristyksessä vuonna 1999 kuoli yli 2  400 ihmistä. Tuolloinen järistys oli voimakkuudeltaan 7,6.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi