Israelin ilmaiskuissa Jemeniin kuollut neljä ihmistä, sanoo huthimedia
Israelin ilmaiskuissa Jemeniin on kuollut ainakin neljä ihmistä ja loukkaantunut yli 30, kertoo huthikapinallisten kontrolloima televisiokanava al-Masirah. Pelastusviranomaiset etsivät edelleen kadoksissa olevia ihmisiä.
Israel kertoi aiemmin sunnuntaina iskeneensä useisiin huthikapinallisten kohteisiin Jemenissä. Iskuja on tehty ainakin Hodeidan satamaan sekä energialaitoksiin.
Israel sanoo iskeneensä sen jälkeen, kun huthikapinalliset päivää aiemmin laukaisivat ohjuksen kohti Israelin Ben Gurionin lentokenttää.
Israel iski Hodeidan satamaan edellisen kerran heinäkuussa. Tuolloin iskuja edelsi huthikapinallisten tekemä drooni-isku Tel Aviviin.
Huthikapinalliset ovat marraskuusta saakka osoittaneet tukeaan äärijärjestö Hamasille ja Gazalle kohdistamalla drooni- ja muita iskuja Israeliin. Torstaina Jemenin huthikapinallisten johtaja Abdul Malik al-Huthi sanoi, että Iranin tukemat huthikapinalliset eivät epäröi tukea myös Libanonia ja äärijärjestö Hizbollahia.
Israelin Hizbollahia vastaan jatkuneet iskut Libanonissa ovat herättäneet pelkoa täysimittaisen sodan syttymisestä Lähi-idässä.
Israelin asevoimat sanoi sunnuntai-iltana iskeneensä 120 kohteeseen Libanonissa. Asevoimien mukaan kyse oli Hizbollahin kohteista eri puolilla Libanonia.
Libanonin terveysministeriön mukaan tuoreissa iskuissa maahan on kuollut lähes 50 ihmistä.
Israel on maanantaista lähtien kohdistanut voimakkaita iskuja Libanoniin. Perjantaina iskuissa kuoli Hizbollahin komentaja Hassan Nasrallah, jonka lisäksi iskuissa on Israelin mukaan kuollut muitakin Hizbollahin jäseniä.
Libanonin terveysministeriön mukaan tämän viikon iskuissa on kuollut satoja ihmisiä ja sadattuhannet ovat paenneet kodeistaan.
Hizbollah on sanonut tukevansa Hamasia Gazassa, jossa Israel on jo lähes vuoden ajan käynyt sotaa. Hamasin alaisen terveysministeriön mukaan Israelin iskuissa Gazaan on kuollut kymmeniätuhansia ihmisiä.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi