play

Joe Biden täyttää tänään 80 vuotta

Juhlahumua on riittänyt, sillä Valkoisessa talossa vietettiin eilen Bidenin lapsenlapsen häitä. LEHTIKUVA/AFP

Juhlahumua on riittänyt, sillä Valkoisessa talossa vietettiin eilen Bidenin lapsenlapsen häitä. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden täyttää tänään 80 vuotta. Biden syntyi Scrantonissa Pennsylvanian osavaltiossa 20. marraskuuta 1942.

Hän on Yhdysvaltain historian vanhin vallassa oleva presidentti.

Valkoinen talo ei ole paljastanut etukäteen presidentin mahdollisia juhlasuunnitelmia. Juhlahumua on riittänyt, sillä Valkoisessa talossa vietettiin eilen Bidenin lapsenlapsen häitä.

Biden on itse vitsaillut, ettei voi edes lausua ikäänsä ääneen enää.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  En saa noita sanoja suustani, presidentti on sanonut.

Biden ei ole vielä kommentoinut, aikooko hän tavoitella uutta kautta presidenttinä. Mikäli hän jatkaisi seuraavalle kaudelle, hän olisi vallassa vielä 86-vuotiaana.

Presidentti on viime aikoina sekoillut sanoissaan useammin kuin aiemmin, mikä on yllyttänyt etenkin republikaaneja pilkkaamaan vanhenevaa presidenttiä.

Vuosi sitten laajassa lääkärintarkastuksessa Bidenillä todettiin olevan vain muutamia pieniä vaivoja ja hänen sanottiin olevan työkykyinen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi