play

Kalifornian suuri maastopalo riehuu edelleen valtoimenaan

STT-Lehtikuva

Kaliforniassa lähellä Yosemiten kansallispuistoa loimottava maastopalo riehui sunnuntaina edelleen valtoimenaan, vaikka yli 2  000 palomiestä ja 17 sammutuskopteria yritti saada sitä hallintaan.

Viranomaisten mukaan perjantaina syttynyt palo on jo kärventänyt yli 5  700 hehtaaria maastoa, eikä sitä ole saatu hallintaan lainkaan. Erittäin kuumat ja kuivat olosuhteet tekivät palon sammuttamisesta hyvin vaikeaa.

Viranomaisten mukaan palon tieltä on jo evakuoitu yli 6  000 ihmistä. Tuli oli sunnuntaihin mennessä ehtinyt tuhoamaan toistakymmentä rakennusta joko osittain tai kokonaan.

–  Aloimme kasata tavaroitamme ja silloin kiipesin katsomaan mäelle. Ajattelin, että jumalan tähden, miten nopeasti tuli on tulossa kohti, kertasi alueelta evakuoitu Lynda Reynolds-Brown paikallisen radioaseman haastattelussa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom julisti jo lauantaina hätätilan Mariposan piirikuntaan Kaliforniassa.

Yhdysvalloissa on viikonlopun aikana kärvistelty monin paikoin liki 40 asteen pätsikuumuudessa, jonka ennustetaan jatkuvan edelleen tulevalla viikolla.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi