play

Kanadan länsiosaan julistettiin hätätila maastopalojen vuoksi – paloja riehuu myös Yhdysvalloissa

Massiiviset maastopalot ovat vaurioittaneet sekä Kanadan että Yhdysvaltojen länsiosia viime viikkoina. Kuva on Yhdysvaltojen Oregonista läheltä Klamath Fallsin kaupunkia. LEHTIKUVA / AFP

Massiiviset maastopalot ovat vaurioittaneet sekä Kanadan että Yhdysvaltojen länsiosia viime viikkoina. Kuva on Yhdysvaltojen Oregonista läheltä Klamath Fallsin kaupunkia. LEHTIKUVA / AFP

STT-Lehtikuva

Kanadassa maan länsiosaan on julistettu hätätila alueella roihuavien maastopalojen vuoksi. Hätätila julistettiin Brittiläisen Kolumbian provinssiin, jossa kuumuuden ja tuulten pelätään kiihdyttävän paloja lähipäivinä entisestään.

Hätätilan myötä viranomaiset voivat esimerkiksi järjestää laajoja evakuointeja. Tiistaina noin 5  700 ihmistä oli saanut provinssissa evakuointimääräyksen. Noin 32  000:lle oli puolestaan annettu varoitus mahdollisesta evakuoinnista.

–  Olemme saavuttaneet kriittisen pisteen, sanoi Brittiläisen Kolumbian yleisen turvallisuuden ministeri Mike Farnworth.

Massiiviset maastopalot ovat vaurioittaneet sekä Kanadan että Yhdysvaltojen länsiosia viime viikkoina. Palot saivat alkunsa kesäkuussa poikkeuksellisen kuuman lämpöaallon seurauksena. Asiantuntijoiden mukaan säähän on vaikuttanut ilmastonmuutos.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Oregonin pääpalo isompi kuin Los Angeles

Yhdysvalloissa palaa yli 80 suurta maasto- ja metsäpaloa, joista suurinta yritetään sammuttaa Oregonissa maan luoteisosassa. Kyseinen Bootleg Fire palaa lähes 390  000 hehtaarin alueella, joka on suurempi kuin Los Angeles.

–  Tulipalojen torjunta on maraton, ei pikajuoksu, luonnehti alueen pelastustoimien johtaja Rob Allen lausunnossaan tiistaina.

Tämä on havaittu todeksi myös maailman toisella puolella, Venäjän Siperiassa. Siellä jättimäisiä maasto- ja metsäpaloja pyritään saamaan kuriin Jakutiassa eli Sahan tasavallassa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ennennäkemätön tulipalojen laajuus on saanut paikalliset liittymään apupalokuntiin. Koillis-Siperian metsäpalot ovat raivonneet arviolta 1,5 miljoonan hehtaarin alueella.

Palot aiheuttavat niin paljon savua, että yli 50 taajamaa on ollut savun peitossa. Savu on niin ikään ajoittain keskeyttänyt lennot Jakutian päälentokentällä ja häirinnyt jokiliikennettä.

Sammuttajat ovat elätelleet toivetta saada rankasateita Siperiaan tällä viikolla.

Jakutian alueella kesä on ollut kuivin 150 vuoteen, kertovat viranomaiset mukaan. Myös edeltäneet viisi kesää ovat olleet Koillis-Siperiassa kuumia ja kuivia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi