play

Kanarialla La Palman lentokenttä suljettu tuhkapilven vuoksi

Tulivuori Cumbre Vieja alkoi purkautua viime sunnuntaina ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Purkauksen vuoksi yli 6 000 ihmistä on jättänyt kotinsa. LEHTIKUVA / AFP

Tulivuori Cumbre Vieja alkoi purkautua viime sunnuntaina ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Purkauksen vuoksi yli 6 000 ihmistä on jättänyt kotinsa. LEHTIKUVA / AFP

STT-Lehtikuva

Espanjan ilmailuviranomaiset kertoivat lauantaina sulkeneensa Kanarian La Palman saaren lentokentän tulivuorenpurkauksen aiheuttaman tuhkapilven vuoksi. Jo perjantaina kaikki lentokentän seitsemän lentoa jouduttiin perumaan kiihtyneen tulivuorenpurkauksen vuoksi.

–  Lentokenttä on suljettu tuhkan kerääntymisen vuoksi. Puhdistusoperaatio on alkanut, mutta tilanne voi muuttua hetkenä minä hyvänsä, lentokentän valtio-omisteinen operaattori Aena ilmoitti.

Perjantaina paikallishallinto määräsi lisäksi evakuointeja El Pason kaupungissa, kun tulivuoresta kuului valtavia räjähdyksiä sekä uusia repeämiä vuoreen syntyi.

Espanjan pääministeri Pedro Sanchez on ilmoittanut, että La Palma julistetaan katastrofialueeksi, mikä mahdollista taloudellisen avun asukkaille.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Purkaus alkoi viime sunnuntaina

Tulivuori Cumbre Vieja alkoi purkautua viime sunnuntaina ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Purkauksen vuoksi yli 6  000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. EU:n Copernicus-ohjelman arvion mukaan tulivuoresta purkautunut laava on tuhonnut 420 rakennusta ja peittänyt yli 190 hehtaaria maata.

Tulivuoresta purkautuvan laavan virtausnopeus kraatterista on kuitenkin viime päivinä hidastunut. Asiantuntijat toivovat, ettei laava virtaa rannikolle ja mereen asti, sillä veteen virtaava sula laava voi aiheuttaa myrkyllisiä kaasupilviä.

Toistaiseksi tulivuorenpurkaus ei ole aiheuttanut ihmisuhreja, mutta ympäristö- ja omaisuusvahingot ovat Kanarian aluejohtaja Angel Victor Torresin mukaan valtavat. Torresin mukaan vahingot ovat reilusti yli 400 miljoonaa euroa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kanariansaaret on tunnettu matkailukohde, mutta La Palma ei ole saariryhmän keskeisiä turistikohteita.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi