play

KHO kieltää afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden käännyttämispäätösten panemisen täytäntöön

KHO:n tänään antamilla välipäätöksillä kiellettiin 12 afganistanilaisen turvapaikanhakijan käännyttämisen Afganistaniin. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

KHO:n tänään antamilla välipäätöksillä kiellettiin 12 afganistanilaisen turvapaikanhakijan käännyttämisen Afganistaniin. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

STT-Lehtikuva

Korkein hallinto-oikeus (KHO) kertoo kieltäneensä 12 afganistanilaisen turvapaikanhakijan käännyttämisen Suomesta takaisin Afganistaniin. Välipäätökset annettiin perjantaina.

KHO kertoo, että se käsittelee kiireellisessä aikataulussa loputkin afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden käännyttämispäätösten täytäntöönpanokiellot.

KHO:ssa on vireillä noin 90 Afganistanista kotoisin olevan turvapaikanhakijan valituslupahakemusta. KHO:n mukaan päätökset valituslupahakemuksiin annetaan myöhemmin erikseen.

Tämän vuoden tammi–kesäkuun aikana poliisi on palauttanut Suomesta Afganistaniin viisi ihmistä. Palautuksia on arvosteltu, koska Afganistanin turvallisuustilanne on heikentynyt jo ennen Talebanin valtaannousua. Kansainväliset joukot aloittivat vetäytymisensä maasta toukokuun alussa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Maahanmuuttovirasto (Migri) keskeytti hieman ennen heinäkuun puoliväliä kielteisten turvapaikkapäätösten teon, jos päätökseen liittyy maasta poistaminen Afganistaniin. Migrin oikeuspäällikkö Jaakko Purontie arvioi tuolloin, että käsiteltävänä on noin 350 afganistanilaisten turvapaikkahakemusta.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR kehotti tiistaina kaikkia maita kieltämään Afganistanista lähteneiden pakkopalauttamisen maahan. Järjestön mukaan palautuskiellon tulee koskea myös sellaisia turvapaikanhakijoita, joiden turvapaikkahakemus on hylätty.

Useat Euroopan maat ovat kuluvalla viikolla pysäyttäneet kaikki pakkopalautukset Afganistaniin.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi