Kiina ilmoitti ensimmäisestä koronakuolemasta puoleen vuoteen
Pekingissä on ilmoitettu yli 600 uudesta koronatartunnasta. LEHTIKUVA / AFP
Kiina ilmoitti sunnuntaina ensimmäisestä koronaan liittyvästä kuolemasta puoleen vuoteen. Tautiin kuoli 87-vuotias mies maan pääkaupungissa Pekingissä.
Tiukasta koronapolitiikasta tunnetuksi tulleessa Kiinassa myös tartuntojen määrä on kasvussa. Alueviranomaisten mukaan Pekingissä on ilmoitettu yli 600 uudesta koronatartunnasta.
Sunnuntaina Pekingissä jotkut suuret kauppakeskukset olivat kiinni tai lyhentäneet aukioloaikojaan.
– Tilanne epidemian torjunnan ja hallinnan kannalta näyttää synkältä, sanoi Pekingin kaupungin tiedottaja Xu Hejian sunnuntaina.
Kansallisen terveyskomission mukaan koko maassa oli edellisen vuorokauden aikana raportoitu yli 24 000 paikallisesta tartunnasta.
Kiinassa höllennettiin aiemmin tässä kuussa koronatoimia. Esimerkiksi maahan saapuvien pakollisia karanteeniaikoja lyhennettiin, ja lisäksi monet kaupungit peruivat koronan massatestaukset.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi