play

Kiina laajensi koronasulkuaan – sadattuhannet määrätty pysymään kodeissaan

Tiistaina Kiinassa raportoitiin runsaat 200 uutta koronatartuntaa. Lehtikuva/AFP

Tiistaina Kiinassa raportoitiin runsaat 200 uutta koronatartuntaa. Lehtikuva/AFP

STT-Lehtikuva

Kiina on määrännyt sadattuhannet ihmiset pysymään kodeissaan Pohjois-Kiinassa lisääntyneiden koronavirustartuntojen vuoksi.

Kiinassa jo miljoonat ihmiset ovat joutuneet sopeutumaan tiukkoihin koronasulkuihin tartuntalukujen noustessa korkeimmiksi sitten pandemian alun.

Tiistaina raportoitiin 209 uutta tartuntaa, mikä on huomattavasti vähemmän kuin Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa, mutta Kiina noudattaa tiukkaa "nollan koronatartunnan" linjaa ennen helmikuun talviolympialaisia Pekingissä.

Laajin koronasulku sitten Wuhanin

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Pohjoisessa Xi'anin kaupungissa 13 miljoonaa asukasta ovat eläneet koronasulun alla kuusi päivää, mikä on laajin koronasulku sitten Wuhanin sulkujen pandemian alussa. Tiistaina myös läheisessä Yan'anin kaupungissa sadattuhannet joutuivat pysymään kodeissaan ja yritykset määrättiin suljettaviksi yhden kaupunginosan alueella.

Sulut ovat koetelleet monien kärsivällisyyttä. Jotkut Xi'anin asukkaat ovatkin valittaneet suluista Kiinan sosiaalisen median kanavassa Weibossa.

–  Ruokaa ei ole, enkä saa mennä ulos. Pikanuudelini ovat pian loppu, auttakaa, kirjoitti eräs henkilö Weibossa.

–  En halua enää kuulla, kuinka kaikki on hyvin, kirjoitti toinen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kiinan viranomaisten mukaan tarvikkeita on riittävästi kaikille sulussa eläville Xi'anissa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi