play

Kilometrin levyinen asteroidi ohittaa maapallon ensi viikolla – myös harrastelija saattaa pystyä bongaamaan sen

STT-Lehtikuva

Arviolta kilometrin levyinen asteroidi ohittaa maapallon ensi viikolla, kertoo uutiskanava CNN.

Asteroidi 7482 (1994 PC1) tulee ensi viikolla lähemmäs maata kuin seuraavaan pariinsataan vuoteen. Taivaankappaleen ei kuitenkaan odoteta osuvan maapalloon, vaan ohittavan kotiplaneettamme noin 1,9 miljoonan kilometrin etäisyydeltä, kertoo Yhdysvaltain avaruushallintokeskus Nasan keskus, joka tutkii maapallon lähelle tulevia kappaleita.

Asteroidi liikkuu noin 76  000 kilometrin tuntivauhtia. Sen odotetaan ohittavan maapallon tiistaina hieman ennen puoltayötä Suomen aikaa.

Harrastelija-astronomit saattavat pystyä havaitsemaan asteroidi 7482:n pienellä kaukoputkella, arvioi verkkosivu EarthSky.com . Paljaalla silmällä sitä tuskin kuitenkaan erottaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Suurin maapallon ohittanut asteroidi on syyskuussa 2017 maapallon ohittanut 3122 Florence, jonka leveys on arviolta 4–9 kilometriä. Florence tekee ohituksen taas vuonna 2057.

Lähelle maata tuleviksi kappaleiksi luetaan sellaiset asteroidit ja komeetat, joiden kiertorata tuo ne korkeintaan noin 48 miljoonan kilometrin etäisyydelle maasta.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi