play

Koronakurimukseen ajautuneessa Bulgariassa äänestetään jo vuoden kolmansissa parlamenttivaaleissa

Vaalivirkailijat kävivät karanteenissa olevien äänestäjien luona Sofiassa. LEHTIKUVA/AFP

Vaalivirkailijat kävivät karanteenissa olevien äänestäjien luona Sofiassa. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Bulgarialaiset suuntasivat sunnuntaina vaaliuurnille kolmatta kertaa tänä vuonna. Parlamenttivaalien toivotaan ratkaisevan poliittisen kriisin, joka koettelee myös pahan koronavirusaallon kanssa kamppailevaa maata.

Hallituksen muodostaminen osoittautui mahdottomaksi sekä huhtikuun että heinäkuun parlamenttivaalien tulosten pohjalta. Toiveena on, että puolueilta löytyy tällä kertaa enemmän kompromissihalukkuutta.

Mielipidemittausten perusteella vaalien ennakkosuosikki on konservatiivinen GERB-puolue, jota johtaa Bulgarian pääministerinä kolmeen otteeseen toiminut Boiko Borisov. Korruptioskandaalien ryvettämä Borisov on kuitenkin monille muille puolueille epämieluisa hallituskumppani, ja yhtenä hallitusvaihtoehtona on pidetty laajaa Borisovin vastaista rintamaa, joka jättäisi GERB-puolueen oppositioon.

Samaan aikaan parlamenttivaalien kanssa pidetään myös presidentinvaalien ensimmäinen kierros. Ennakkosuosikki on toista virkakautta tavoitteleva istuva presidentti Rumen Radev.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Koronatilanne vaikeutunut marraskuussa

Nykyistä poliittista umpisolmua on pidetty Bulgarian pahimpana sitten kommunismin romahtamisen. Korruptiosta ja heikosta talouskasvusta kärsivä maa tarvitsisi kipeästi toimivaa hallitusta.

Uuden hallituksen akuutein kriisi olisi koronaviruspandemia, joka on iskenyt jälleen rajusti Bulgariaan tänä syksynä. Bulgarian koronakuolemaluvut ovat olleet tällä viikolla suhteellisesti maailman korkeimpien joukossa, kun kuolemia on 6,9 miljoonan asukkaan maassa raportoitu noin 200 päivässä.

Bulgarian ongelmana on EU:n alhaisin rokotusaste, jonka takana on muun muassa bulgarialaisten yleinen epäluottamus viranomaisia kohtaan. Vain reilut 23 prosenttia väestöstä on saanut täyden rokotussarjan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yhteensä Bulgariassa on kirjattu pandemian aikana yli 650  000 tartuntaa ja yli 26  000 virukseen liittyvää kuolemaa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi