play

Ainakin 21 ihmistä kuoli Yhdysvaltain pahimmassa kouluampumisessa sitten Sandy Hookin joukkosurman – "Eivät lapset muualla mene kouluun peläten ampumista"

Paikallisen koulupiirin korkein turvallisuusviranomainen kertoo CNN-kanavan mukaan, että epäilty kouluampuja vaikuttaa toimineen yksin. LEHTIKUVA / AFP

Paikallisen koulupiirin korkein turvallisuusviranomainen kertoo CNN-kanavan mukaan, että epäilty kouluampuja vaikuttaa toimineen yksin. LEHTIKUVA / AFP

STT-Lehtikuva

Yhdysvalloissa ainakin 19 lasta ja kaksi opettajaa on kuollut kouluampumisessa Uvaldessa Texasissa. Lisäksi kymmeniä lapsia ja muutamia aikuisia sekä ainakin yksi poliisi haavoittui tulituksessa. Osa heistä on kriittisessä tilassa.

Epäilty ampuja, 18-vuotias paikallinen mies, sai surmansa tulitaistelussa poliisin kanssa.

Uutiskanava CNN:n mukaan mies ampui ensin isoäitiään, jonka luona asui. CNN kertoi keskiviikkoiltana kuudelta Suomen aikaan, että isoäiti on hengissä ja sairaalahoidossa. Viranomaiset pitävät isoäitiä tärkeänä todistajana tapauksessa.

Kotoaan ampuja ajoi kaupungissa sijaitsevalle Robbin peruskoululle, jota oli itsekin lehtitietojen mukaan aikoinaan käynyt.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Epäilty ajoi autonsa ulos tieltä ennen koululle tuloaan, mutta poliisit eivät kuitenkaan ehtineet paikalle ennen kuin mies oli jo päässyt sisälle kouluun. CNN:n ja New York Timesin mukaan ampujalla oli mukanaan kaksi kivääriä, joista toinen löytyi myöhemmin hänen autostaan. Toisen hän otti mukaansa koululle.

Koululle saapumisen jälkeen ampuja linnoittautui sisälle ja alkoi tulittaa luokkahuoneessa. Senaattori Ronald Gutierrez sanoi CNN:lle, että aseet olivat laillisia ja ampuja oli ostanut ne 18-vuotissyntymäpäiväkseen.

Koulussa, jossa ampuminen tapahtui, opiskelee noin 500 lasta. Suurin osa koulun 7–10-vuotiaista oppilaista on latinotaustaisia ja vähävaraisista perheistä.

"Tällaista tapahtuu vain tässä maassa, ei muualla"

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Presidentti Joe Biden vaati kouluampumisen jälkeen tunteikkaassa puheessaan amerikkalaisia lopettamaan aselobbaajien edessä nöyristelyn.

–  Meidän on kansakuntana kysyttävä itseltämme, koska Jumalan nimessä me asetumme vastustamaan aselobbaajia? Jumalan nimessä, koska teemme sen, mitä täytyy tehdä, Biden jyrisi.

Demokraattisenaattori Chris Murphy jatkoi samoilla linjoilla.

–  Ei tämä ole väistämätöntä. Ei näillä lapsilla ollut vain huonoa onnea. Tällaista tapahtuu vain tässä maassa, ei muualla. Eivät pikkulapset muualla mene kouluun peläten, että heidät ehkä ammutaan, senaatissa puhunut Murphy sanoi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Minä kirjaimellisesti rukoilen teitä polvillani. Auttakaa meitä löytämään ratkaisu. Tehkää kanssamme yhteistyötä, jotta voimme hyväksyä sellaisia lakeja, jotka tekevät tällaisesta vähemmän todennäköistä, senaattori jatkoi.

Lähetti kuvia aseista ja panoksista

Yhdysvaltalaismedioiden haastattelemien ampujan entisten koulukavereiden mukaan ampujaa kiusattiin koulussa tämän puheviasta, huonoista vaatteista ja perheen köyhyydestä.

Uutiskanava CNN:lle puhunut epäillyn entinen luokkakaveri, joka ei halunnut nimeään julkisuuteen, kertoi miehen lähettäneen hänelle kuvia aseistaan ja panoksistaan joitakin päiviä ennen hyökkäystä.

–  Hän lähetteli aina joskus viestejä. Neljä päivää sitten hän lähetti minulle kuvan rynnäkkökivääristään sekä kuvan repusta, joka oli täynnä panoksia, ehkäpä noin seitsemän lipasta, ex-koulukaveri kertoi.

–  Vastasin hänelle ja kysyin, miksi hänellä on tuollaista kamaa. Hän kirjoitti, ettei minun pitäisi olla huolissani ja kertoi näyttävänsä nykyisin niin erilaiselta, etten varmaan enää tunnistaisi häntä.

Myös Instagram-tilillä, jonka nimimerkki viittaa ampujan nimeen, julkaistiin kolme päivää ennen ampumista kuva aseista. Entisten luokkatovereiden mukaan tili kuului ampujalle.

CNN:n mukaan ampuja työskenteli paikallisessa pikaruokaravintolassa.

Pahin ampuminen sitten Sandy Hookin

Uvalden kouluampuminen on pahin kouluampuminen Yhdysvalloissa sitten Sandy Hookin joukkomurhan vuonna 2012. Tuolloin 20-vuotias mies tappoi 20 koululaista ja kuusi henkilökuntaan kuuluvaa hyökättyään kouluun.

Aseväkivaltaa tilastoivan Gun Violence Archive -kansalaisjärjestön mukaan Yhdysvalloissa on ollut kuluvan vuoden aikana jo ainakin 212 joukkoampumista. Järjestö tilastoi joukkoampumisiksi sellaiset tapaukset, joissa kuolee vähintään neljä ihmistä, epäilty ampuja poisluettuna.

Useita kohtalokkaita ampumisia Yhdysvalloissa viime viikkoina

–  Ainakin 21 ihmistä kuoli ja kuusi haavoittui Texasin Uvalden pikkukaupungin kouluampumisessa tiistaina. Uhreista 19 oli koululaisia ja yksi aikuinen, ilmeisesti opettaja. Kuolleiden joukossa oli myös epäilty ampuja.

–  Kymmenen ihmistä kuoli ja kolme haavoittui supermarketin joukkoampumisessa toukokuun puolivälissä Buffalossa New Yorkin osavaltiossa.

–  Seitsemäntoista ihmistä haavoittui vajaat kaksi viikkoa sitten Wisconsinin osavaltion Milwaukeen ammuskelussa suositulla iltaelämän alueella.

–  New Yorkin Brooklynissa haavoittui kymmenen ihmistä metrossa tapahtuneessa huhtikuisessa ampumisessa. Haavoittuneiden lisäksi useat saivat muutoin tilanteessa vammoja.

–  Kuusi ihmistä kuoli ja kaksitoista haavoittui Sacramentossa Kaliforniassa huhtikuussa yökerhoalueen ampumisessa.

–  Texasin Dallasissa yksi kuoli ja kuusitoista haavoittui niin ikään huhtikuussa konserttiyleisöön kohdistetussa ampumisessa.

–  Tänä vuonna pelkästään oppilaitoksissa on ollut nelisenkymmentä ampumaväkivaltatapausta eri puolilla Yhdysvaltoja. Niissä oli ennen tiistain murhenäytelmää kuollut ainakin kymmenen ja haavoittunut ainakin 50 ihmistä.

-----

Lähteinä on käytetty Gun Violence Archive -järjestön ja New York Timesin sekä CNN:n kokoamia listoja. Tiedot uhrien määrästä saattavat hieman vaihdella eri lähteissä. Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi