Ainakin 50 loukkaantui maanjäristyksessä Turkissa – mittavia aineellisia vahinkoja ei ole tiedossa
Maanjäristyksessä Turkissa on loukkaantunut ainakin 50 ihmistä. Maan terveysministeri Fahrettin Koca kertoi aamulla Twitterissä, että suurin osa loukkaantuneista oli Düzcessa, joka sijaitsee vajaan parinsadan kilometrin päässä Turkin suurimmasta kaupungista Istanbulista.
Koca kertoi toisessa tviitissään, että yksi ihminen loukkaantui hypättyään paniikissa ulos rakennuksesta.
Maanjäristys tuntui laajalla alueella ja useissa kaupungeissa. Turkin viranomaisten mukaan järistyksen voimakkuus oli 5,9, mutta Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskus ilmoitti voimakkuudeksi 6,1.
Sisäministeri Süleyman Soylu kertoi televisiossa, että mittavia vahinkoja tai romahtaneita rakennuksia ei ole tiedossa. Viranomaisten mukaan koulut pysyvät tänään kiinni Düzcen ja Sakaryan maakunnissa.
Tapahtuneesta julkaistuissa kuvissa näkyy ihmisiä viltteihin kääriytyneinä kotiensa ulkopuolella varhain aamulla. Jotkut ovat sytyttäneet tulia pysyäkseen lämpiminä.
Viranomaiset ovat ilmoittaneet, että Düzcen alueella on hallittuja sähkökatkoja, ja asukkaita on pyydetty olemaan panikoimatta.
Turkki on yksi maailman aktiivisimmista maanjäristysalueista. Asiantuntijat ovat pitkään varoitelleet, että voimakas järistys voisi aiheuttaa merkittäviä tuhoja Istanbulissa, jossa on sallittu rakentaminen ilman turvatoimenpiteitä.
Suuruusluokan 6.8 järistys iski Elazigin alueelle Turkin itäosaan tammikuussa 2020 ja tappoi yli 40 ihmistä. Saman vuoden lokakuussa Aigeianmerelle iski voimakkuudeltaan 7,0 järistys, joka tappoi 114 ihmistä.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi