play

Liki kaksi vuosikymmentä Pariisin lentokentällä asunut mies kuoli

Nasseri oli palannut asumaan lentokentälle muutamia viikkoja ennen kuolemaansa, vaikkei kärsinytkään rahapulasta. Kuva vuodelta 2004. LEHTIKUVA / AFP

Nasseri oli palannut asumaan lentokentälle muutamia viikkoja ennen kuolemaansa, vaikkei kärsinytkään rahapulasta. Kuva vuodelta 2004. LEHTIKUVA / AFP

STT-Lehtikuva

Liki kaksi vuosikymmentä Pariisin Charles de Gaullen lentokentällä asunut iranilaismies on kuollut, kertoo yleisradioyhtiö BBC. Iranilaisesta Mehran Karimi Nasserista tuli kansainvälinen kuuluisuus, kun amerikkalaisohjaaja Steven Spielberg teki hänen tarinansa pohjalta elokuvan Terminaali vuonna 2004.

Elokuvassa lentokentälle jumiin jäävää miestä näyttelee Tom Hanks.

Nasserilta oli viety kotimaansa kansalaisuus, eikä häntä päästetty mihinkään niistä maista, joihin hän yritti matkustaa 1980-luvun lopussa. Lopulta hän jäi asumaan kentälle, missä hänestä tuli vuosien mittaan kuuluisuus.

Nasseri sai lopulta Ranskan kansalaisuuden ja elokuvan myötä myös rahaa. Hän asui jonkin aikaa hostellissa Pariisissa, mutta oli viime viikkoina palannut takaisin lentoasemalle asumaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Nasserin paluu lentokentälle ei johtunut rahapulasta, sillä hänellä oli kuollessaan useita tuhansia euroja käteistä. Nasseri oli kuolleessaan 77-vuotias.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi