play

Maailman väkiluku on ylittänyt kahdeksan miljardin rajan, kertoo YK:n laskuri

Nämä vauvat tulivat maailmaan jo aiemmin tänä syksynä. Kuva on otettu Indonesian Jakartassa sijaitsevassa synnytyssairaalassa syyskuun 15. päivänä. LEHTIKUVA/AFP.

Nämä vauvat tulivat maailmaan jo aiemmin tänä syksynä. Kuva on otettu Indonesian Jakartassa sijaitsevassa synnytyssairaalassa syyskuun 15. päivänä. LEHTIKUVA/AFP.

STT-Lehtikuva

Maailman väkiluku on ylittänyt kahdeksan miljardin ihmisen rajan, kertoo YK:n väestörahaston (UNFPA) laskuri.

UNFPA:n mukaan edellinen miljardiraja saavutettiin vain 11 vuotta sitten, kun väkiluku kasvoi seitsemään miljardiin vuonna 2011. Vielä vuonna 1950 ihmisiä oli vain kaksi ja puoli miljardia.

YK arvioi, että Intia ohittaa Kiinan maailman väkirikkaimpana maana vuonna 2023.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres sanoi ennen rajapyykin saavuttamista tiedotteessa, että virstanpylväs on tilaisuus juhlia saavutuksia ja moninaisuutta, mutta myös huolehtia vastuusta, jota ihmiset planeetasta kantavat.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

YK:n mukaan väestönkasvu liittyy ihmisten pidentyneeseen elinikään, joka on seurausta kansanterveyden, ravitsemuksen, hygienian ja lääkinnän kehityksestä.

Jotkut pitävät nykyistä ihmismäärää liian suurena planeetan kantokyvylle. Suurin osa asiantuntijoista sanoo, että suurempi ongelma on varakkaiden ylikulutus.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi