play

Venäjällä kadonneen matkustajakoneen hylky löytyi – mediatietojen mukaan kyydissä olleet 28 ihmistä kuolivat

Venäjällä pudonnut kone oli samaa tyyppiä kuin kuvassa oleva Antonov An-26 -lentokone. LEHTIKUVA/AFP

Venäjällä pudonnut kone oli samaa tyyppiä kuin kuvassa oleva Antonov An-26 -lentokone. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Venäjän itäosissa Kamtshatkan niemimaalla aiemmin tänään kadonneen matkustajalentokoneen hylky on löydetty.

Alustavien tietojen mukaan kaikki kyydissä olleet 28 ihmistä ovat kuolleet, kertovat muun muassa venäläiset uutistoimistot ja .

Koneesta irronnutta romua on löydetty niemimaan Tyynenmeren puoleiselta rannikolta, kertoo Venäjän ilmailuviranomainen uutistoimisto AFP:lle. Pelastusoperaatio on viranomaisen mukaan alueen maantieteellisten piirteiden vuoksi vaikea.

Kone katosi matkalla Petropavlovsk-Kamtshatskin kaupungista Palanan taajamaan, eikä laskeutunut määränpäähänsä aikataulun mukaisesti, viranomaiset kertovat. Viranomaisten mukaan yhteys koneeseen katkesi iltapäivällä paikallista aikaa yhdeksän kilometriä ennen Palanan lentokenttää, kymmenen minuuttia ennen kuin koneen oli määrä laskeutua.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Koneen hylky löytyi useita tunteja katoamisen jälkeen yhdeksältä illalla paikallista aikaa.

An-26-koneille sattunut useita onnettomuuksia

Kamtshatkan aluehallinnon ja paikallisen ilmailuyhtiön mukaan vuonna 1982 rakennettu turmakone oli hyvässä kunnossa ja läpäissyt turvallisuustarkastukset.

Aluehallinnon mukaan niemimaalla on toiminnassa viisi Antonov An-26-konetta syrjäseutujen liikenteessä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

An-26-koneita valmistettiin vuosina 1969–1986 ja niitä käytetään entisen Neuvostoliiton alueella edelleen kuljetuksiin sekä siviili- että asevoimien käytössä. Ne ovat joutuneet useisiin onnettomuuksiin viime vuosina.

Viimeksi maaliskuussa neljä ihmistä kuoli, kun Kazakstanin armeijan An-26-kone joutui laskeutuessaan onnettomuuteen.

Myös Venäjän armeijassa on äskettäin tapahtunut vastaaville koneille kaksi onnettomuutta, joissa on kuollut yhteensä 40 ihmistä.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi