play

Meksikossa 14 ihmistä on kuollut vankilaan kohdistuneessa hyökkäyksessä, ja 24 vankia on päässyt karkuteille

Ciudad Juarezissa on ollut vuosien aikana lukuisia väkivaltaisia yhteenottoja kilpailevien huumekartellien sekä viranomaisten välillä. LEHTIKUVA/AFP

Ciudad Juarezissa on ollut vuosien aikana lukuisia väkivaltaisia yhteenottoja kilpailevien huumekartellien sekä viranomaisten välillä. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Meksikossa 14 ihmistä on kuollut vankilaan tehdyssä hyökkäyksessä, kertoo Chihuahuan osavaltion syyttäjänvirasto tiedotteessa.

Ciudad Juarezin kaupungissa sijaitsevaan vankilaan tehdyn iskun seurauksena pääsi myös karkuun 24 vankia. Kuolleiden joukossa on puolestaan kymmenen viranomaista, muun muassa vanginvartijoita.

Tiedotteen mukaan hyökkäykseen osallistui tuntematon määrä aseistautuneita henkilöitä, jotka olivat liikkeellä panssaroiduilla ajoneuvoilla.

Isku tapahtui sunnuntaina paikallista aikaa aamuseitsemältä. Hyökkäyksen seurauksena vangit ottivat syyttäjien mukaan yhteen vankilan sisällä, ja 13 ihmisen kerrotaan saaneen vammoja tappeluissa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Paikallisen median mukaan vankilan sisällä osa mellakoivista vangeista sytytti esineistöä tuleen ja otti yhteen vanginvartijoiden kanssa.

Laitoksessa on vankeja eri rikollisryhmistä ja huumekartelleista, mutta heitä pidetään eri osastoilla.

Syyttäjien mukaan neljä ihmistä otettiin kiinni, mutta sitä ei tarkennettu, oliko kyse vangeista vai vankilaan hyökänneistä.

Hetkeä ennen hyökkäystä aseistautuneet henkilöt olivat ampuneet paikallisia poliiseja kohti läheisellä kadulla. Syyttäjänviraston mukaan ampumista seurasi takaa-ajo, joka päättyi ajoneuvon takavarikointiin sekä neljän miehen kiinniottoon. Viranomaisia kohti kerrotaan ammutun myös vankilan ulkopuolella.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Selkkaus vankilassa kesti syyttäjien mukaan viitisen tuntia ennen kuin tilanne saatiin hallintaan.

Samaisessa vankilassa nähty useita tappeluita ja mellakoita

Ciudad Juarezin syyttäjät selvittävät hyökkäyksen motiivia.

Tarkkoja tietoja siitä, miten yli 20 vankia pääsi karkaamaan, ei ole myöskään kerrottu.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Meksikon puolella rajaa Texasin El Pasosta sijaitsevassa Ciudad Juarezissa on ollut vuosien aikana lukuisia väkivaltaisia yhteenottoja kilpailevien huumekartellien sekä viranomaisten välillä. Tuhannet ihmiset ovat saaneet surmansa yhteenotoissa viime vuosikymmenen aikana.

Samaisessa vankilassa on nähty useaan otteeseen tappeluita ja mellakoita, ja esimerkiksi vuoden 2009 maaliskuussa 20 ihmistä sai surmansa yhteenotossa.

Viime vuoden elokuussa kilpailevat rikollisjengit ottivat yhteen ja kolme vankia kuoli.

Vuoden 2022 helmikuussa julkaistun paikallisen ihmisoikeuskomission raportin mukaan vankilassa on yli 3  700 vankia, kun maksimikapasiteetiksi on ilmoitettu 3  135.

Ylikuormitus ja väkivaltaisuudet ovat krooninen ongelma meksikolaisissa vankilaitoksissa. Väkivaltaongelma on lisäksi pahentunut viime vuosina rikollisryhmien välisten konfliktien vuoksi.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi