Miamin kerrostaloromahduksen uhriluku nousi yhdeksään – 156 yhä kateissa
Pelastustyöntekijöiden mukaan on edelleen mahdollista, että raunioissa voi olla eloonjääneitä. Lehtikuva/AFP
Yhdysvaltojen Floridassa tapahtuneen kerrostaloromahduksen uhriluku on noussut yhdeksään. Miami-Dade Countyn pormestari Daniella Levine Cava kertoi sunnuntaiaamuna paikallista aikaa, että raunioista löytyi yön aikana neljä kuolonuhria lisää sekä osia ihmisten ruumista.
Yksi raunioista pelastettu kuoli myöhemmin sairaalassa.
Pelastustyöt romahtaneessa talossa ovat osoittautuneet erittäin hankaliksi, ja niitä on vaikeuttanut syvällä talon raunioissa syttynyt tulipalo, joka pormestarin mukaan on saatu hallintaan.
Pelastustyöntekijöiden mukaan on edelleen mahdollista, että raunioissa voi olla eloonjääneitä.
Tiedossa ei ole, kuinka paljon ihmisiä talossa oli sen romahtaessa. Turma tapahtui Surfsiden kaupungissa Miami Beachin pohjoispuolella varhain torstaiaamuna paikallista aikaa. Kateissa on yhä 156 ihmistä. Heidän joukossaan on ainakin parikymmentä ulkomaalaista sekä Latinalaisen Amerikan maista että Kanadasta.
Aiemmin amerikkalaismediat kertoivat, että romahtaneessa talossa havaittiin vakavia rakennevaurioita jo kolme vuotta sitten. Pormestari Cavan mukaan viranomaiset eivät olleet raportista tietoisia.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi