Moni britti pitää kuningatar Elisabetia Britanniaa yhdistävänä hahmona
Yli 60 prosenttia briteistä kannattaa yhä monarkiaa, mutta varsinkin nuorten keskuudessa kannatus on laskenut, ja he haluavat mieluummin vaaleilla valitun johtajan, kertovat mielipidemittaukset.
Moni silti pitää kuningatar Elisabetia maata yhdistävänä hahmona. Uutistoimisto AFP haastatteli kadulla tavallisia brittejä ja kyseli heidän tuntojaan Elisabetin vallassaolon 70-vuotispäivänä.
– Elämme Britanniassa, olen britti ja kyseessä on brittiläinen instituutio, osa maan rakennetta. Joten kyllä sillä on merkitystä. Ja minusta on myös mukavaa saada pari vapaapäivää. En luopuisi monarkiasta, mutta kyllä siellä on työsarkaa, sanoi opetusalalla työskentelevä 33-vuotias David Newell.
"Hän on rehellinen"
Sijoitusalalla työskentelevän viisikymppisen Bill Hartnessin mielestä Elisabet on esimerkillinen henkilö.
– Hänellä on ollut ylä- ja alamäkiä vuosien aikana, mutta häntä kunnioitetaan paljon ja johtajana hän on rehellinen. Sitä meidän täytyisi saada enemmän johtajiltamme näinä päivinä, koska sitä emme juuri näe muualla, Hartness sanoi.
Eläkkeellä oleva 60-vuotias Helen Chadwick sanoi, ettei hän ole monarkian ihailija.
– Kulttuurini ja taustani on pohjoisesta ja minulla on myös irlantilaisia juuria. Mutta jotain tämä merkitsee kaikille, ja jos tänä päivänä on olemassa yksi henkilö, jossa kiteytyy se mitä tämä maa edustaa, se on varmastikin kuningatar, Chadwick sanoi.
Politiikassa mukana oleva 22-vuotias John Paul kutsui kuningattaren pitkää valtakautta "todella hienoksi saavutukseksi".
– Kolme sukupolvea voi katsoa kuningatarta ja kokea jonkinlaista yhteyttä häneen, Paul sanoi.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi