Nancy Pelosi eläköityy demokraattien johdosta tammikuussa – "On aika jättää johtaminen nuoremmille"
Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies, demokraatti Nancy Pelosi tervehtimässä kollegoitaan torstaina. LEHTIKUVA / AFP
Yhdysvalloissa edustajainhuoneen ensimmäinen naispuhemies Nancy Pelosi siirtyy syrjään demokraattien johdosta tammikuussa. 82-vuotias Pelosi sanoo, että hänen on aika jättää demokraattien johtaminen nuoremmille sukupolville.
Republikaanit saivat edustajainhuoneeseen enemmistön taannoisissa kongressin välivaaleissa.
Pelosi jatkaa edelleen Kalifornian piirinsä edustamista edustajainhuoneessa. Hän myös kehui demokraattien odotettua parempaa tulosta viime viikon välivaaleissa, kun demokraatit säilyttivät vallan senaatissa.
Pelosin lähtö puolueensa johdosta päättää erään ajanjakson Washingtonissa. Hänet valittiin kongressiin 1987, ja vuonna 2007 hän nousi puhemieheksi ensimmäisen kerran. Pelosi toimi puheenjohtajana molemmissa ex-presidentti Donald Trumpin virkasyyteoikeudenkäynneistä.
Presidentti Joe Biden sanoi Pelosin olevan "demokratian raivoisa puolustaja", joka tullaan muistamaan Yhdysvaltain historian "merkittävimpänä" edustajainhuoneen puhemiehenä. Biden viittasi lausunnossaan Pelosin reagointiin viime vuoden loppiaisena, kun Trumpin kannattajat hyökkäsivät Capitolin kongressirakennukseen Washingtonissa.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi