play

Nasa yrittää toistamiseen Artemis-kuulennon laukaisua matkaan

Artemis-lennolla on mukana myös suomalaista teknologiaa. LEHTIKUVA / AFP

Artemis-lennolla on mukana myös suomalaista teknologiaa. LEHTIKUVA / AFP

STT-Lehtikuva

Yhdysvalloissa jännitetään, onnistuuko Artemis-kuuohjelman ensimmäisen lennon lähtö matkaan Floridasta tänään. Ensimmäinen laukaisuyritys jouduttiin perumaan maanantaina viime hetkillä lähes satametrisen SLS-kantoraketin yhden moottorin liian korkean lämpötilan takia. Uusi suunniteltu lähtöhetki on tänä iltana kello 21.17 Suomen aikaa.

Miehittämättömän lennon on määrä viedä Orion-avaruusalus Kuuta kiertävälle radalle 42 päivän ajaksi. Myöhemmin Artemis-ohjelmassa on vuorossa miehitetty lento Kuun kiertoradalle ja lopulta ihmisen paluu Kuun pinnalle. Se tapahtuu aikaisintaan vuonna 2025.

Ihmisen toistaiseksi viimeisestä käynnistä Kuussa tulee kuluneeksi joulukuussa jo 50 vuotta.

Artemis-lennolla on mukana myös suomalaista teknologiaa. Turkulaisen ASRO:n suunnittelemat ja valmistamat viisi mittauslaitetta selvittävät, millaiselle säteilylle astronautit altistuvat tulevilla kuulennoilla. Ensimmäisellä lennolla Orion-kapselissa istuvat oikeiden astronauttien sijaan nuket.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan mukaan Artemis-ohjelmassa ei ole kyse sarjasta yksittäisiä lentoja, vaan pysyvästä läsnäolon rakentamisesta Kuuhun ja sen liepeille. Kuun kiertoradalle on tarkoitus perustaa Gateway-avaruusasema, joka toimii väliasemana laskeutumisille Kuuhun. Kuun kamaralle on puolestaan määrä rakentaa pysyvä tutkimus- ja asumistukikohta, "perusleiri" eli Artemis Base Camp.

Lopullinen tavoite on vieläkin kauempana eli Marsissa. Kuu voisi toimia sopivana välietappina ja huoltopisteenä tulevaisuuden miehitetylle Mars-lennolle.

---

Lähteet: Nasa, AFP

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi