play

Oikeudenkäynti siirtolaisia auttaneita ihmisoikeusaktivisteja vastaan alkaa Kreikassa

Siirtolaisia Lesboksen saaren rannalla syyskuussa 2016. LEHTIKUVA/AFP

Siirtolaisia Lesboksen saaren rannalla syyskuussa 2016. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Yhteensä 24 ihmisoikeusaktivistia syytetään muun muassa vakoilusta torstaina alkavassa oikeudenkäynnissä Lesboksen saarella. He auttoivat siirtolaisia pääsemään Kreikkaan kolme vuotta sitten.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan aktivistit tarjosivat hengenpelastusapua siirtolaisille ja turvapaikanhakijoille. Järjestö syyttää Kreikan viranomaisia siitä, että se tekee pelastajista rikollisia.

Kaksi vastaajista, syyrialainen pakolainen Sarah Mardini ja Irlannin kansalainen Sean Binder, ovat jo viettäneet yli kolme kuukautta tutkintavankeudessa. Heitä uhkaa viiden vuoden vankilatuomiot. Kaksikko laskettiin ehdolliseen vapauteen joulukuussa 2018 ja he poistuivat maasta välittömästi, mutta heitä epäillään myös muista rikoksista, joita tullaan käsittelemään erillisessä oikeudenkäynnissä.

Turvapaikanhakija palasi auttamaan muita hädänalaisia - pidätettiin

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Huomenna alkavassa oikeudenkäynnissä 24 aktivistia syytetään heidän väitetystä yhteydestään voittoa tavoittelemattomaan avustusryhmä Emergency Response Centre Internationaliin (ERCI), joka toimi Lesboksella ja kreikkalaisilla vesillä vuosina 2016–2018.

Berliinissä nykyään asuvalla Mardinilla on seitsemän vuoden mittainen matkustuskielto Kreikkaan eikä hän tule osallistumaan oikeudenkäyntiin. Binder sen sijaan tulee osallistumaan.

Mardini on kertonut Human Rights Watchille, että vapaaehtoistöiden tekeminen on alkanut pelottaa häntä.

–  Ainakin olemme nyt pois vankilasta, mutta haluamme tämän olevan ohi. Sitä uupuu niin. Nämä ovat olleet synkät kolme vuotta, hän sanoi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Mardini itse kulki turvapaikanhakijana veneellä Turkista Kreikkaan vuonna 2015. Moottorin lakatessa toimimasta hän ja hänen nuorempi siskonsa auttoivat muita pitämällä venettä pinnalla kunnes he saavuttivat Lesboksen.

Mardini aloitti myöhemmin opinnot Saksassa Berliinissä, mutta palasi Lesbokselle ERCI:n vapaaehtoistyöntekijänä. Hänet pidätettiin elokuussa 2018 juuri ennen kotiinpaluuta. Binder pidätettiin samana päivänä.

Ihmisoikeusjärjestöä verrataan rikollisliigaan

Euroopan parlamentin raportissa syytteitä ja tutkintaa kuvaillaan "tämän hetken suurimmaksi solidaarisuuden kriminalisointitapaukseksi Euroopassa".

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Human Rights Watchin lasten oikeuksien apulaisjohtaja Bill Van Esveldin mukaan "tarkoituksena näyttäisi olevan tulevien pelastusyritysten estäminen, mikä saattaisi elämiä vaaraan".

Syyttäjä on verrannut ERCI:n pelastusoperaatiota salakuljetuksia tekevään rikosliigaan ja järjestön varainkeruutoimintaa tutkitaan mahdollisena rahanpesuna.

Aktivisteja syytetään myös vakoilusta. Poliisiraportin mukaan he pyrkivät löytämään pulaan joutuneita veneitä seuraamalla Kreikan rannikkovartioston sekä Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin radiokanavia ja aluksia.

ERCI oli rekisteröity valtiosta riippumattomaksi järjestöksi, joka säännöllisesti teki yhteistyötä Kreikan viranomaisten kanssa pelastustehtävissä. Pidätykset pakottivat järjestön lopettamaan kaiken humanitaarisen toimintansa.

Tähän mennessä 24 ihmistä on hukkunut itäisessä Välimeressä yrittäessään päästä Eurooppaan, näiden joukossa neljä lasta.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi