play

Oikeus hylkäsi republikaaniehdokkaan tekemän valituksen Arizonan kuvernöörinvaalin tuloksesta

Kari Lake oli oman tulkintansa mukaan vaalien voittaja, mutta tuomarin mukaan väitteelle ei ole perusteita. LEHTIKUVA/AFP

Kari Lake oli oman tulkintansa mukaan vaalien voittaja, mutta tuomarin mukaan väitteelle ei ole perusteita. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa oikeus on hylännyt republikaaniehdokas Kari Laken tekemän valituksen marraskuisesta kuvernöörinvaalin tuloksesta.

Lake oli oman tulkintansa mukaan vaalien voittaja ja vaati tappionsa kumoamista. Päätöksen tehneen tuomarin mukaan väitteelle ei ollut selkeitä tai uskottavia perusteita. Tuomari myös vahvisti Laken 17  000 äänellä päihittäneen demokraattien Katie Hobbsin vaalivoiton.

Oikeuden päätös on merkittävä tappio Lakelle, jonka vaalikampanjan keskiössä oli tuen osoittaminen aiemman presidentin Donald Trumpin levittämille väitteille virheellisistä tuloksista edellisissä presidentinvaaleissa.

Lake ilmoitti Twitterissä valittavansa oikeuden päätöksestä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Tämä tuomari ei ratkaissut asiaa hyväksemme. Tästä huolimatta, palauttaakseni uskon ja rehellisyyden vaaleihimme, aion valittaa hänen päätöksestään, hän tviittasi.

Lake on väittänyt, että äänestyslippujen hetkelliset tulostusongelmat joillakin äänestyspaikoilla olisivat olleet tahallisia ja häntä vastaan suunnattuja. Viranomaiset ovat vakuuttaneet, että ääniä ei ole jätetty laskematta.

Vaalivilppi on ollut Arizonassa kuuma keskustelunaihe siitä lähtien, kun presidentti Joe Biden sai osavaltiossa niukan voiton Donald Trumpista kaksi vuotta sitten. Republikaanikannattajat ovat sen jälkeen esittäneet toistuvasti syytöksiä vaalivilpistä, vaikka mitään todisteita tästä ei ole löytynyt lukuisista tutkinnoista huolimatta.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi