play

Oikeus hyväksyi Assangen luovuttamisen Yhdysvaltoihin

Britannian vetoomustuomioistuin katsoo, ettei tietovuotaja Julian Assangen luovuttamiselle Yhdysvaltoihin ole estettä. Kuva vuodelta 2016. LEHTIKUVA/AFP

Britannian vetoomustuomioistuin katsoo, ettei tietovuotaja Julian Assangen luovuttamiselle Yhdysvaltoihin ole estettä. Kuva vuodelta 2016. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Britannian vetoomustuomioistuin katsoi perjantaina, ettei tietovuotaja Julian Assangen luovuttamiselle Yhdysvaltoihin ole estettä. Tammikuussa alempi oikeusistuin katsoi, ettei Wikileaks-vuotosivuston perustajaa voi luovuttaa, koska hänen mielenterveytensä on hyvin horjuva ja itsemurhariski korkea.

Yhdysvallat valitti päätöksestä. Lokakuussa pidetyssä kuulemisessa amerikkalaisasianajajat perustelivat valitusta sillä, että tuomari oli tukeutunut liikaa vain yhteen lausuntoon Assangen mielenterveydestä.

Asianajajat vakuuttivat niin ikään, ettei Assangea sijoitettaisi Yhdysvalloissa liittovaltion huipputurvalliseen vankilaan tai eristettäisi. Lisäksi hänelle taattaisiin kaikki tarvittava hoito.

Päätöksestä valitetaan

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Vetoomustuomioistuimen kahden tuomarin mukaan nämä vakuudet olivat riittäviä, ja Assange voidaan luovuttaa Yhdysvaltoihin. Jutun käsittely on nyt tarkoitus palata takaisin alempaan oikeusasteeseen, mutta päätöksestä voi myös valittaa korkeimpaan oikeuteen.

–  Tämä on oikeusmurha, kommentoi Assangen morsian ja hänen asianajajaryhmänsä jäsen Stella Moris tuoreeltaan Twitteri ssä.

Morisin mukaan päätöksestä tullaan valittamaan heti, kun se on mahdollista.

Oikeustalon ulkopuolelle oli kokoontunut koko joukko Assangen tukijoita, jotka vaativat tietovuotajan vapauttamista heti.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Assange on ollut vankilassa vuodesta 2019. Sitä ennen hän piileskeli Ecuadorin Lontoon-suurlähetystössä vuodesta 2012.

Jopa 175 vuoden vankeustuomio uhkaa

Assangea odottaa Yhdysvalloissa yhteensä 18 syytettä, jotka liittyvät Wikileaksin julkaisemiin salaisiksi luokiteltuihin asiakirjoihin.

Vuodetussa noin puolen miljoonan asiakirjan aineistossa käsiteltiin muun muassa Afganistanin ja Irakin sotatoimiin liittyviä yksityiskohtia. Yhdysvaltain hallinto väittää, että Assange olisi auttanut entistä tiedusteluanalyytikkoa Chelsea Manningia varastamaan vuodetut asiakirjat.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Assange voisi saada Yhdysvalloissa jopa 175 vuoden vankeustuomion.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi