play

Paavi piti jouluaattoillan messun edellisvuotta suuremmassa seremoniassa

Paavi Franciscus suuteli Jeesus-lasta esittävää figuriinia jouluaaton messun aikana. LEHTIKUVA / AFP

Paavi Franciscus suuteli Jeesus-lasta esittävää figuriinia jouluaaton messun aikana. LEHTIKUVA / AFP

STT-Lehtikuva

Roomalaiskatolisen kirkon johtaja, paavi Franciscus on pitänyt perinteisen jouluaattoillan messun noin 2  000 kuulijalle Vatikaanin Pietarinkirkossa. Asiasta kertoivat muun muassa uutistoimistot AP ja AFP.

AFP:n mukaan yleisössä olisi ollut lisäksi parisensataa kirkon edustajaa. Messu esitettiin samanaikaisesti suurilta näytöiltä Pietarinkirkon ulkopuolella, jotta sitä pääsivät seuraamaan myös ne, jotka eivät olleet onnistuneet saamaan pääsylippua sisälle kirkkoon.

Roomalaiskatolisen kirkon sydämessä pidetty seremonia oli huomattavasti suurempi kuin viime jouluna tiukempien koronarajoitusten aikaan. Viime vuonna messuun osallistui vain liki 200 ihmistä, joista valtaosa oli Vatikaanin työntekijöitä.

Osallistujamäärä oli silti edelleen vain murto-osa koronaa edeltäviin messuihin nähden. AP:n mukaan Pietarinkirkossa on kapasiteettia noin 20  000 ihmiselle ja ennen pandemiaa jouluaaton messu veti sen tavallisesti täyteen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Perinteisesti keskiyöllä pidetty messu alkoi edellisvuoden tapaan jo alkuillasta.

Puheessaan paavi vetosi koronapandemiassa kärsineiden köyhien puolesta. Paavi toivoi myös, ettei jatkossa nähtäisi enää "yhtään kuolemia työpaikalla" ja muistutti työnteon arvokkuudesta.

Franciscus kehotti kirkkokansaa arvostamaan elämän pieniä asioita.

–  Siellä Jumala on, pienuudessa, Franciscus sanoi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Messukansa maskeissa, paavi paljain kasvoin

Monen muun maan tapaan Italia painii nopeasti lisääntyvien tartuntamäärien kanssa omikronmuunnoksen levitessä. Perjantaina Italiassa kirjattiin AP:n mukaan uusi ennätys päivittäisten uusien koronatartuntojen määrässä, kun maassa vahvistettiin noin 50  600 uutta tapausta.

Maailman koronatilannetta seuraavan Johns Hopkinsin yliopiston seurannan mukaan Italiassa on vahvistettu tähän mennessä yli 5,5 miljoonaa tartuntaa ja kirjattu yli 136  000 koronaan liittyvää kuolemaa. Italiassa on noin 60 miljoonaa asukasta.

Aattoillan messuunkin osallistuttiin kasvomaskeissa ja Vatican News -sivustolla painotettiin messua vietetyn terveysvaatimuksia noudattaen. 85-vuotias paavi itse tosin oli kirkossa ilman maskia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Franciscus esiintyy julkisuudessa tavallisesti maskitta, mikä on herättänyt aiemmin pandemian aikana myös huolta hänen terveydestään. Paavilta puuttuu osa toisesta keuhkosta, mikä saattaa vaikeuttaa maskin lävitse hengittämistä.

Paavi Franciscuksen sekä hänen edeltäjänsä Benedictus XVI:n uskotaan jo saaneen koronarokotteen tehosteannokset, kertoo AP. Nykyinen paavi on kuvaillut rokotteen ottamisen olevan rakkauden teko, minkä lisäksi hän on kehottanut rikkaita maita tarjoamaan rokotteita kehittyville maille.

Lähes kaikille Vatikaanin työntekijöille rokotepakko

AP:n mukaan omikronin vuoksi pahentuvan koronatilanteen myötä Vatikaanin työntekijöille annettiin torstaina uusi määräys rokotepakosta. Aiempaa rokotemääräystä laajennettiin koskemaan nyt koko Vatikaanin henkilökuntaa pois lukien ne, jotka ovat toipuneet koronaviruksesta.

Aiemmin rokotepakko koski vain niitä henkilökunnan jäseniä, jotka olivat suorassa tekemisessä yleisön kanssa. Rokotteita vaadittiin täten muun muassa Vatikaanin museoiden henkilökunnalta sekä paavin turvallisuudesta vastaavan sveitsiläiskaartin jäseniltä.

Messuun osallistuneita rokotepakko ei sen sijaan koskenut.

–  En ole huolissani, koska minulla on ensinnäkin maski ja olen saanut kolmannen (rokote)annokseni, joten tunnen oloni rentoutuneeksi, kertoi messuun osallistunut roomalainen Franco Pasquali AP:n mukaan.

–  Ongelma ovat ne, jotka eivät rokottaudu, hän jatkoi.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi