play

Paljastusdokumentin tekijät toistamiseen tuomiolla Estonian hautarauhan rikkomisesta Ruotsissa

Käräjäoikeus ehti jo viime vuonna antaa kahdelle syytetylle ruotsalaismiehelle vapauttavan päätöksen. LEHTIKUVA / AFP

Käräjäoikeus ehti jo viime vuonna antaa kahdelle syytetylle ruotsalaismiehelle vapauttavan päätöksen. LEHTIKUVA / AFP

STT-Lehtikuva

Uponneen autolautta Estonian hautarauhan rikkomista koskevassa oikeusjutussa annetaan tänään uusi tuomio Ruotsissa Göteborgin käräjäoikeudessa. Tapaus on alimman oikeusasteen puntaroitavana toistamiseen, sillä hovioikeus katsoi, että käräjäoikeus ei tulkinnut lakia päätöksenteossa oikein, minkä vuoksi tapaus palautettiin uudelleen käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

Käräjäoikeus ehti jo viime vuonna antaa kahdelle syytetylle ruotsalaismiehelle vapauttavan päätöksen. Oikeus katsoi tuolloin, että miehet rikkoivat lakia hautarauhasta, mutta heitä ei voi tuomita, koska Ruotsi ei voi soveltaa omaa lakiaan kansainvälisellä vesialueella olevaan ulkomaiseen alukseen.

Estonian uppoamista koskevaa dokumenttisarjaa kuvannut ryhmä teki sukellusrobotilla kuvauksia syksyllä 2019 Saksan lipun alla purjehtivalta alukselta. Saksa ei ole Ruotsin, Suomen ja Viron tavoin allekirjoittanut sopimusta Estonian hautarauhasta.

Hovioikeus puolestaan katsoi helmikuisessa päätöksessään, että lakia hautarauhasta sovelletaan tapaukseen siitä huolimatta, että robottisukellukset tehtiin Viron edustalla saksalaisesta veneestä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Dokumentti esitti uuden repeämän aluksessa

Tallinnasta Tukholmaan matkalla ollut autolautta Estonia upposi syyskuussa 1994. Haverissa kuoli 852 ihmistä, joista suurin osa oli ruotsalaisia. Virallisen onnettomuustutkinnan mukaan Estonian uppoamisen syy oli keulavisiirin irtoaminen kovassa merenkäynnissä ja veden tulviminen alukseen.

Syytteenalaiset sukellukset päätyivät vuonna 2020 esitettyyn tv-dokumenttiin, jonka mukaan Estonian hylyn kyljessä on repeämä, josta ei ole aiemmin raportoitu. Tämän jälkeen Estonian hautarauhaa koskevaa lakia on väliaikaisesti muutettu, jotta aluksen uppoamissyytä kartoittavia viranomaisten tutkimussukelluksia voitaisiin tehdä hylyn luona.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi