play

Pohjois-Korea kertoo uusista koronakuolemista – 21:n kuumeessa olleen sanotaan kuolleen

Kim Jong-un määräsi torstaina koko maahan koronasulun ja korkeimman mahdollisen hätätilan viruksen hillitsemiseksi. LEHTIKUVA / AFP / KCNA VIA KNS

Kim Jong-un määräsi torstaina koko maahan koronasulun ja korkeimman mahdollisen hätätilan viruksen hillitsemiseksi. LEHTIKUVA / AFP / KCNA VIA KNS

STT-Lehtikuva

Pohjois-Korea on ilmoittanut jälleen uusista kuolemista, joiden se kertoo johtuvan kuumeesta. Eristäytynyt Aasian maa kertoi virallisesti ensimmäisestä koronatartunnastaan torstaina.

Pelkästään perjantaina maassa kirjattiin valtiollisen KCNA-uutistoimiston mukaan 174  440 niin sanottua kuumetapausta, joista 81  430:n kerrotaan toipuneen ja 21:n kuolleen.

Kaikkiaan kuolemantapauksia on vahvistettu tähän mennessä 27.

Uutistoimisto ei kertonut, oliko tuoreilla kuolonuhreilla aiemmin todettu positiivinen koronatestitulos. Asiantuntijoiden mukaan maalla ei ole kuitenkaan mahdollisuuksia laajamittaiseen testaukseen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

KCNA:n mukaan maassa on ollut tähän mennessä runsaat 524  000 "kuumetapausta". Näistä potilaista lähes 235  000:n sanotaan toipuneen täysin, kun taas liki 290  000:n sanotaan saavan hoitoa.

Kim: Tulisi ottaa oppia Kiinasta

Pohjois-Koreassa järjestettiin maata johtavan politbyroon kokous jo toista kertaa tällä viikolla. Tapaamiseen osallistui myös maan johtaja Kim Jong-un, joka sanoi KCNA:n mukaan tartuntojen aiheuttavan maassa "suurta sekasortoa".

KCNA:n mukaan kokouksessa keskusteltiin muun muassa hätälääkkeiden jakamisesta. Kimin mukaan hänellä riittää uskoa siihen, että maa onnistuu voittamaan tartuntataudin mahdollisimman nopeasti.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Meidän tulisi ottaa oppia Kiinan kommunistisen puolueen ja sen kansan kokemuksista ja hedelmällisistä saavutuksista viruksen torjumiseksi, Kim sanoi.

Naapurimaa Kiina kuitenkin kamppailee parhaillaan omikronaallon kanssa. Moni kaupunki, muun muassa talouselämän pääkaupunki Shanghai, on ollut tiukassa koronasulussa usean viikon ajan.

Torstainen ilmoitus Pohjois-Korean pääkaupungissa Pjongjangissa esiintyneistä omikrontartunnoista oli maan ensimmäinen virallinen vahvistus koronatartunnoista. Samalla varmistui, että maan kahden vuoden ajan kovin taloudellisin tappioin ylläpitämä koronasaarto on epäonnistunut.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi