play

Pohjois-Koreaa itsevaltiaana johtava Kim Jong-un on äitinsä puolelta eteläkorealainen ja osin japanilainen – eteläkorealainen hautausmaa valottaa julkista salaisuutta

Pohjois-Koreaa johtavan Kim Jong-unin Etelä-Korean Jejun saarella elävät sukulaiset välttelevät julkisuutta. LEHTIKUVA/AFP/KCNA

Pohjois-Koreaa johtavan Kim Jong-unin Etelä-Korean Jejun saarella elävät sukulaiset välttelevät julkisuutta. LEHTIKUVA/AFP/KCNA

STT-Lehtikuva

1950-luvulla käydyn Korean sodan seurauksena Itä-Aasian niemimaa jakautui kahteen eri valtioon ja kansakuntaan, joita yhdistävät tiiviit verisiteet. Sukulaisuussuhteet etelänaapuriin eivät ole harvinaisia Pohjois-Koreassa, mutta maata itsevaltaisesti johtavan Kim-dynastian kohdalla perhesiteet ovat julkinen salaisuus, josta ei virallisissa yhteyksissä hiiskuta. Maata rautakädellä johtavan Kim Jong-unin perhesiteet etelänaapurin suuntaan ovat läheisiä, ja Jong-unin sukujuuret juontavat myös historiallisen arkkivihollisen Japanin multaan.

Jong-unin äiti Ko Young-hui syntyi vuonna 1952 Japanin Osakassa Etelä-Korean Jejun saarelta kotoisin olevalle isälle, joka oli muuttanut Japaniin vuonna 1929 Korean niemimaan ollessa vielä Japanin miehittämä. Tältä ajalta ovat peräisin myös Jong-unin japanilaiset sukujuuret.

Etelä-Korean Jeju-saaren vaikeasti saavutettavaan kolkkaan sijoitetulla hautausmaalla on lukuisia rehevöityneitä hautakiviä, jotka kantavat sukunimeä Ko. Myös Kim Jong-unin äidinpuoleisen isoisän, Pohjois-Koreassa vuonna 1999 kuolleen Ko Kyeong-taekin muistolaatta sijaitsi saaren hautausmaalla vielä vuonna 2014. Sieltä se katosi mediahuomion jälkeen, kertoo paikallinen sanomalehti Jeju Weekly. Kim Jong-unin Jejun saarella elävät sukulaiset välttelevät julkisuutta, ja laatan uskotaankin olevan saarella asuvan sukulaisen kotona.

"Asian vahvistaminen nakertaisi legitimiteettiä"

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kim Jong-unin eteläkorealaisista ja japanilaisista perhesiteistä on ollut puhetta jo tämän noustua valtaan vuonna 2011 isänsä Kim Jong-ilin kuoleman jälkeen. Pjongjangin hallinto ei ole koskaan virallisesti tunnustanut asiaa, mutta hautakivet Jejun saarelta vuonna 2014 löytänyt Etelä-Korean media vahvisti tiedot.

–  Hallinto on todennäköisesti pelännyt sitä, että asian vahvistaminen nakertaisi (hallinnon) legitimiteettiä. Eteläkorealais-japanilainen verenperintö on vastoin Pohjois-Korean johtajien myyttiä, arvioi eteläkorealaisen Sejong-instituutin Pohjois-Korean tutkija Cheong Seong-chang uutistoimisto AFP:lle.

Tosiasioiden arvellaan olevan kiusallisia Pohjois-Korealle, joka ylläpitää myyttiä johtajiensa pyhästä "Paektu-verilinjasta". Se saa nimensä Kiinan ja Pohjois-Korean rajalla sijaitsevalta Paektu-tulivuorelta, jolla on ollut tärkeä kulttuurinen merkitys Korean niemimaan valtakunnille kautta historian. Pohjois-Korean hallintomuoto on nimellisesti sosialistinen ja uskonnoton, mutta henkilökulttiin perustuvalla valtiolla on paljon yhteistä absoluuttisten monarkioiden kanssa ja Kimien dynastiaan on liitetty yliluonnollisia elementtejä.

Pohjois-Koreaa johtavan Kimin dynastian valta nojaa historiallisesti Jong-unin isoisään ja maan ensimmäiseen johtajaan Kim Il-sungiin. Vuonna 1994 kuollut Il-sung oli toisen maailmansodan aikaan sissijohtaja, joka niitti maansa propagandassa kunnian japanilaismiehittäjien karkottamisesta Korean niemimaalta ja maan itsenäisyyden voittamisesta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Todellisuudessa Il-sung oli Neuvostoliiton Pohjois-Korean johtoon valikoima nukkehallitsija, joka palasi synnyinmaahansa yli kaksi viikkoa Japanin antautumisen jälkeen. Kiinankielistä koulua käynyt Il-sung ei tuolloin edes puhunut sujuvaa koreaa, ja jopa hänen nimensä oli varastettu kuuluisammalta sissikomentajalta, kertoo tietokirjailija ja toimittaja Jasper Becker vuoden 2005 kirjassaan.

Japanin korealaisia houkuteltiin pohjoisen "onnelaan"

Jong-unin äiti perheineen muutti 1960-luvulla Pohjois-Koreaan osana vuosikymmeniä kestänyttä ohjelmaa, jossa Pohjois-Korean hallinto houkutteli lähes 100  000 Japanissa asunutta korealaistaustaista muuttamaan pohjoisen "sosialistiseen paratiisiin".

–  Pohjoinen näki japaninkorealaisten yhteisön strategisena taistelukenttänä, kertoo AFP:lle Tokiossa asuva kirjailija ja kolumnisti Park Chul-hyun.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ennen pitkää Kim Il-sungin poika ja tuleva hallitsija Kim Jong-il iski silmänsä perheen tanssijaksi ryhtyneeseen tyttäreen, josta tuli tämän kumppani vuonna 1975. Parille syntyi kolme lasta. Jong-unin äiti Ko Young-hui kuoli vuonna 2004.

–  (Pohjois-Korean) valtionmediassa on kerrottu tuskin mitään Ko Yong-huista, kertoo AFP:lle washingtonilaisen Stimson Center -ajatushautomon asiantuntija Rachel Minyoung Lee.

Maan valtionmediassa ei ole muutenkaan kerrottu juuri mitään Jong-unin perhetaustasta, lukuun ottamatta sitä mikä tukee hänen asemaansa Paektu-dynastian oikeana perillisenä.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi