play

CNN:n lähteet: Presidentti Trumpin poika oli Capitol-hyökkäystä tutkivan komitean kuultavana

Donald Trump jr. Yhdysvaltain Floridassa helmikuussa. LEHTIKUVA / AFP

Donald Trump jr. Yhdysvaltain Floridassa helmikuussa. LEHTIKUVA / AFP

STT-Lehtikuva

Yhdysvaltojen entisen presidentin Donald Trumpin vanhin poika Donald Trump jr. oli Capitol-hyökkäystä tutkivan komitean kuultavana. Asiasta kertoo uutiskanava CNN verkkosivuillaan lähteidensä pohjalta.

Trump jr. oli Valkoisessa talossa 6. tammikuuta 2021 presidentti Trumpin seurassa ennen kuin presidentti piti puheen, jonka sanotaan lietsoneen ihmiset hyökkäämään Capitol-rakennukseen.

Nuoremman Trumpin kuuleminen toteutettiin etäyhteydellä, se kesti yli kolme tuntia ja oli hyvähenkinen. CNN:n lähteiden mukaan Trump jr. vastasi kaikkiin kysymyksiin eikä vaatinut itselleen oikeutta vaieta.

CNN on aiemmin kertonut, että Trump jr. oli lähettänyt kaksi päivää presidentinvaalien jälkeen marraskuussa 2020 pitkän viestin Valkoisen talon kansliapäällikkö Mark Meadowsille. Viesti oli sisältänyt pitkän luettelon toimista, joita Trumpin kampanjatiimi voisi tehdä estääkseen Joe Bidenin nimittämisen Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Trumpin läheisiä suostunut kuultavaksi jo aiemmin

Trump jr. liittyi nyt kasvavaan joukkoon entisen presidentin läheisiä yhteistyökumppaneita ja perheenjäseniä, jotka ovat ryhtyneet yhteistyöhön Capitol-hyökkäystä tutkivan komitean kanssa. Aiemmin yhteistyöhön ovat ryhtyneet ex-presidentin sukulaisista Trump nuoremman sisko Ivanka, tämän puoliso ja ex-presidentin neuvonantaja Jared Kushner sekä nuoremman Trumpin puoliso Kimberly Guilfoyle.

Tutkintakomitean tiedottaja kieltäytyi kommentoimasta CNN:n tietoja.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi