play

Puolan parlamentti hyväksyi lain, jonka nojalla siirtolaiset voitaisiin käännyttää rajalla takaisin

STT-Lehtikuva

Puolan parlamentti hyväksyi torstaina lakimuutoksen, jonka nojalla maahan saapuvat siirtolaiset voitaisiin pakottaa rajalla takaisin maahan, josta he tulivat. Laki mahdollistaisi myös sen, että maahan laittomasti saapuneiden turvapaikkahakemukset voitaisiin jättää huomioimatta, jos hakija ei ole saapunut maasta, jossa hänen henkensä ja vapautensa on uhattuna.

Parlamentti myös näytti vihreää valoa hallinnon suunnitelmille rakentaa muuri, joka estäisi siirtolaisten saapumisen maahan Valko-Venäjältä. Muurin on arvioitu maksavan noin 353 miljoonaa euroa.

Aiemmin torstaina Puolan poliisi kertoi, että Puolan ja Valko-Venäjän väliseltä rajalta löydettiin jälleen kuollut siirtolainen. Poliisi kertoi Twitterissä, että kuolleen miehen löysi alueella partioinut helikopteri.

Paikallispoliisin tiedottajan mukaan kuolleena löydetty oli 24-vuotias syyrialainen. Tiedottaja kertoi paikallislehdelle, että mieheltä löytyneiden papereiden perusteella tämä oli aiemmin ollut Valko-Venäjällä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Puola on aiemmin julistanut hätätilan rajalle. Kansalaisjärjestöt ovat kritisoineet Puolan päätöstä hätätilan julistamisesta sanoen, että se estää humanitaarisia järjestöjä auttamasta siirtolaisia.

Puolan, Liettuan ja Valko-Venäjän viranomaisten kertomien tietojen perusteella raja-alueilta on viime kuukausien aikana löydetty kuolleena nyt seitsemän siirtolaista.

Suuri määrä siirtolaisia on pyrkinyt viime kuukausina EU-maihin Valko-Venäjältä. EU:n mukaan Valko-Venäjän hallinto on tahallaan pyrkinyt luomaan painetta Liettuan, Latvian ja Puolan vastaisille rajoilleen usuttamalla ihmisiä pyrkimään kohti EU:ta. EU on tuominnut siirtolaisten käyttämisen painostuskeinona ja kutsunut Valko-Venäjän toimia hybridihyökkäykseksi.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi