play

Puolustusvoimain ex-komentaja: Ukrainan taitava harhautus onnistui, koska se oli kaikin puolin uskottava

Puolustusvoimain entisen komentajan Jarmo Lindbergin mukaan ukrainalaiset saattoivat edetä paikoin suuren ylivoiman turvin, mikä aiheutti venäläisissä paniikkia. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

Puolustusvoimain entisen komentajan Jarmo Lindbergin mukaan ukrainalaiset saattoivat edetä paikoin suuren ylivoiman turvin, mikä aiheutti venäläisissä paniikkia. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

STT-Lehtikuva

Ukrainan menestyksekäs hyökkäys Harkovan alueella perustui harhautukseen, josta oli rakennettu kaikin puolin uskottava, sanoo Puolustusvoimain entinen komentaja Jarmo Lindberg. Avoimesti ilmaistujen hyökkäysaikeiden lisäksi Ukrainan joukkojen siirrot ja tykistötoiminta antoivat Venäjälle aiheen uskoa hyökkäyksen olevan tulossa etelässä, kenraali evp. Lindberg sanoo.

Hän muistelee itsekin ihmetelleensä, kun Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kehotti Hersonin asukkaita lähtemään evakkoon hyökkäyksen alta.

–  On aika harvinaista, että ylipäällikkö itse antaa viiden pisteen vihjeen siitä, että mihin suuntaan tässä ollaan seuraavaksi hyökkäämässä. Mutta nythän se asettuu erilaiseen viitekehykseen, se oli osa tätä harhautustarinaa, Lindberg sanoo STT:n haastattelussa.

Ukrainan johdon hyökkäyspuheille antoi hänen mukaansa uskottavuutta se, että Hersonin rintamalle oli sijoitettu joukkoja ikään kuin hyökkäystä varten ja että pitkän kantaman aseilla moukaroitiin asevarastoja ja siltoja venäläisten selustassa. Kokonaisuuden viimeisteli se tosiasia, että hyökkäys etelään olisi ollut Ukrainan kannalta ihan järkevä ajatus, jos maa mielii pitää edes osan Mustanmeren rannikosta hallussaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

– Harhautuksen pitää vaikuttaa strategisesti järkevältä ja tarinan uskottavalla, mutta sitten tämä kaikki pitää myös tekemisellä todistaa. Onhan niillä venäläisilläkin satelliitteja, joilla he näkevät, että onko siellä jotain joukkoja vai ei, Lindberg taustoittaa.

Kaikkea eivät venäläisten satelliitit tai muu tiedustelu kuitenkaan nähneet: nimittäin sitä, että Ukraina oli keskittänyt hyökkäystä varten taisteluosastoja ja pitkän kantaman aseita myös pohjoiseen Harkovan suunnalle. Ne pysyivät jostain syystä venäläisiltä piilossa.

–  Ehkä se on tässä se suurin yllätys, että siihen kyettiin, Lindberg pohtii.

Hyökkäyksen jatkumista sanelee se, onko Ukrainalla reserviä

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Onnistuneen harhautuksen ansiosta Venäjä sitoi joukkojaan etelään ja Ukrainalle tarjoutui tilaisuus hyökätä pohjoisemmassa. Mahdollisuuden avautumisen varmistamisessa läntisellä tiedustelutiedolla lienee ollut tärkeä rooli, Lindberg arvioi. Hänen mukaansa ukrainalaiset saattoivat edetä paikoin suuren ylivoiman turvin, mikä aiheutti venäläisissä paniikkia.

–  On tullut sellainen ”ne jyrää meitin” -tunnelma, jossa ei pysähdytä ja jäädä taistelemaan. Lindberg arvioi.

Hän muistuttaa, että sodassa myös vetäytyminen ja viivytystaistelu ovat asioita, jotka pitäisi suunnitella huolella. Venäläisiltä tuo suunnittelu on kenties jäänyt tekemättä, koska hyökkäyksen mahdollisuuteen ei uskottu.

Lindbergin mukaan hyökkäyksen jatkumista sanelee nyt puolestaan Ukrainan valmistautuminen, riippumatta siitä, saavatko venäläiset rivinsä kuntoon vai eivät.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Jos tiedot pitävät paikkansa, että siellä on kolme prikaatia hyökännyt ja onnistuneesti edennyt, niin onko siellä yksi tuore prikaati reservissä, jonka voi heittää taisteluvuoroon ja jatkaa liikettä? Nämä asiat on ihan sodankäynnin perustotuuksia, oli edessä minkälainen vastustaja tahansa, Lindberg kertoo.

Hänen mukaansa sama joukko ei voi edetä loputtomiin, vaan tarvitsee huoltoa ja lepoa. Toisaalta jos vastustaja on romahtanut ja edessä on tyhjää, niin kyllä sellainen tilaisuuskin olisi syytä käyttää maksimaalisesti hyväksi, Lindberg puntaroi eri näkökohtia.

Tarjoutuuko tilaisuus hyökkäykseen myös etelässä?

Läntinen sotilasapu on ollut Ukrainalle erittäin tärkeää, ja Lindbergin mukaan on ilmiselvää, että sen pitäisi jatkua. Hänen mukaansa aiempi oletus, jonka mukaan Ukrainassa on edessä loputtoman pitkä kulutussota, on siirretty Ukrainan menestyksekkään hyökkäyksen myötä ainakin väliaikaisesti syrjään.

Länsimaisten hävittäjälentokoneiden kaltaisia monimutkaisia asejärjestelmiä ei Lindbergin mukaan käytännössä voida tähän hätään saada Ukrainan avuksi. Sen sijaan tärkeää olisi muun muassa toimittaa lisää ampumatarvikkeita, joiden kulutus on ollut molemmin puolin aivan valtaisaa.

Lindbergin mukaan luvut ovat olleet niin suuria, että länsimaissakin on jouduttu pohtimaan sitä, kuinka nopeasti uusia tuotantolinjoja saadaan pystyy ja paljonko maiden omiin varastoihin on syytä jättää aseita ja ampumatarvikkeita. Ukrainan menestykselle kriittisen tärkeä läntinen tiedustelutieto ei sentään onneksi kulu käytössä.

Lindbergin mukaan Ukrainan menestyksellisen hyökkäyksen voisi kruunata se, jos Venäjä ryhtyisi vaivalloiseen joukkojen siirtoon Hersonista pohjoiseen torjumaan ukrainalaisten etenemistä siellä. Tuolloin Ukraina, jolla todistetusti on joukkoja valmiina etelässä, voisi ryhtyä hyökkäykseen myös siellä.

–  Hersonin ja sen alueen merkitys ei ole strategisesti mihinkään kadonnut. Herson ja Dneprjoki ovat portti Krimin suuntaan, Lindberg muistuttaa.

Ukrainan eteneminen Krimille tai Donetskin ja Luhanskin niin kutsuttujen kansantasavaltojen alueille Itä-Ukrainassa olisi Lindbergin mukaan niin merkittävä kehitys, että se antaisi Venäjän johdolle aivan uudenlaista ajattelemisen aihetta sodan seurauksista niin itselle kuin omalle lähipiirille.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi