Putin haluaa Ukrainalta "todellisia takeita" ennen kuin Venäjä voisi liittyä uudelleen viljasopimukseen
Rahtikuljetuksia koordinoiva kansainvälinen keskus JCC ilmoitti Ukrainan, Turkin ja YK:n edustajien sopineen, että Mustallamerellä ei kulje keskiviikkona yhtään ukrainalaista viljalaivaa. LEHTIKUVA/AFP
Kremlin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi puhelimessa Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganille haluavansa "todellisia takeita" Ukrainalta ennen kuin Venäjä voisi liittyä uudelleen viljasopimukseen.
Turkin presidentinkanslian mukaan Erdogan sanoi Putinille olevansa vakuuttunut siitä, että kiista viljakuljetuksista saadaan ratkeamaan "rakentavalla lähestymistavalla".
Presidentinkanslian mukaan Erdogan sanoi myös uskovansa, että viljankuljetusongelman ratkaiseminen voisi myös rohkaista kohti aseleponeuvotteluja Venäjän ja Ukrainan välillä.
Keskiviikkona ei lähetetä ainuttakaan viljalaivaa
Venäjä ilmoitti lauantaina vetäytyvänsä viljanvientisopimuksesta, joka on mahdollistanut Ukrainan viljanviennin Mustallamerellä. Venäjä on sanonut, ettei se voi taata alusten turvallista kulkua.
Kiistasta huolimatta Ukrainan satamista lähti tiistaina kolme viljaa kuljettavaa rahtilaivaa ja maanantaina kymmenen laivaa, kertoi kuljetuksia koordinoiva kansainvälinen keskus JCC.
Sen mukaan alusten liikkeellelähdöstä oli sovittu Ukrainan, Turkin ja YK:n edustajien kesken. Venäjän edustajia informoitiin asiasta, Istanbulissa toimivasta keskuksesta kerrottiin.
Keskiviikkona ei kuitenkaan Mustallamerellä kulje yhtäkään ukrainalaista viljalaivaa, JCC ilmoitti. Asiasta oli sen mukaan sovittu Ukrainan, Turkin ja YK:n edustajien kesken.
Kiovassa veden- ja sähkönjakelu saatiin kuntoon ohjusiskujen jäljiltä
Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa veden- ja sähkönjakelu saatiin tiistaina jälleen toimimaan maanantaisten ohjusiskujen jäljiltä. Asiasta kertoi Kiovan pormestari Vitali Klitshko.
Pormestari kertoi maanantaina, että Venäjän iskujen jälkeen 350 000 kotia oli ilman sähköä. Lisäksi 80 prosenttia kuluttajista kärsi vedenjakelukatkoista.
Ukrainan armeijan mukaan Venäjä laukaisi maanantaina kymmeniä risteilyohjuksia eri puolille maata.
Kiovassa ennakkoon suunniteltuja sähkökatkoja jatketaan edelleen, koska Venäjän iskut ovat aiheuttaneet vajetta sähköverkkoon. Venäjä on Ukrainan mukaan tehnyt kuukauden sisään iskuja noin kolmannekseen maan sähkölaitoksista.
Venäjä jatkaa ukrainalaissiviilien siirtoja syvemmälle itään
Venäjä sanoo aikovansa siirtää kymmeniä tuhansia ihmisiä lisää pois Hersonin alueelta Ukrainan vastahyökkäyksen tieltä.
Venäjän miehittämän Hersonin nukkehallinnon johtaja Vladimir Saldo sanoo, että noin 70 000 ihmistä Dneprjoen länsipuolelta siirretään syvemmälle alueella tai Venäjälle, edellisviikoilla siirrettyjen kymmenien tuhansien ihmisten lisäksi.
Ukraina on verrannut Venäjän tekemiä siviilien siirtoja Neuvostoliiton aikaisiin kansalaisten pakkosiirtoihin.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi