play

Putin on tunnustanut Zaporizhzhjan ja Hersonin itsenäisyyden kritisoidun liittämisseremonian alla

Putinin on tarkoitus vahvistaa miehitettyjen alueiden liittäminen Venäjään perjantaina. Lehtikuva/AFP

Putinin on tarkoitus vahvistaa miehitettyjen alueiden liittäminen Venäjään perjantaina. Lehtikuva/AFP

STT-Lehtikuva

Venäjän presidentti Vladimir Putin on tunnustanut kahden Venäjän miehittämän ukrainalaisalueen Zaporizhzhjan ja Hersonin itsenäisyyden.

Asiasta kertoo uutistoimisto AFP, jonka mukaan presidentin määräykset asiasta annettiin myöhään eilisiltana.

Venäläisuutistoimisto Tass vuorostaan kirjoittaa, että määräykset on julkistettu tänään perjantaina. Uutistoimisto sanoo määräysten astuvan voimaan allekirjoituspäivänä, muttei kerro tarkkaan, koska Putin on puumerkkinsä niihin laittanut.

Neljä Venäjän miehittämää ukrainalaisaluetta on määrä liittää tänään virallisesti osaksi Venäjää. Todellisuudessa Venäjä ei ole edes miehittänyt kaikkia alueita täysin, vaikka puuhaileekin jo niiden liittämistä itseensä lännen vastustaessa aikeita.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Donetskin, Luhanskin, Zaporizhzhjan ja Hersonin sulauttamisen verukkeena toimivat tiistaina päättyneet valekansanäänestykset. Venäjä väittää, että yli 90 prosenttia äänestäjistä kannatti Ukrainan jättämistä.

Venäjä tunnusti Donetskin ja Luhanskin itsenäisyyden keväällä ja aloitti pian tämän jälkeen hyökkäyksensä Ukrainassa.

Länsi ei tunnusta valekansanäänestyksiä

Putinin on määrä pitää perjantaina juhlatilaisuudessa linjapuhe ja tavata Venäjän liitosalueille nimittämät nukkejohtajat. AFP:n mukaan nämä ovat jo olleet kerääntyneenä Venäjän pääkaupunkiin Moskovaan torstaina liittämisseremonian aattona.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tilaisuudessa allekirjoitetaan liittymissopimukset, joiden nojalla alueista tulee osa Venäjää. Seremonian edellä Venäjän televisioissa näytettiin kelloa, joka tikitti kohti allekirjoitushetkeä.

Liitettävät alueet edustavat yhdessä noin 20:tä prosenttia Ukrainan alueesta. Länsimaat ja Ukraina ovat painottaneet, että ne eivät missään tapauksessa tunnusta valekansanäänestyksiä tai alueliitoksia.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden teki kantansa selväksi torstai-iltana Suomen aikaa.

–  Haluan sanoa tämän hyvin selvästi. Yhdysvallat ei ikinä, ikinä, ikinä tunnusta Venäjän vaatimuksia Ukrainan alueella. Niin sanotut kansanäänestykset ovat huijausta, täyttä huijausta, Biden sanoi Washingtonissa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Myös presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin (sd.) tuomitsivat torstaina Venäjän laittomat aikeet ja valheelliset kansanäänestykset.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi