Republikaanien muut mahdolliset presidenttiehdokkaat eivät voi odotella enää pitkään, arvioi Mika Aaltola – Trump ilmoitti odotetusti pyrkivänsä presidentiksi 2024
Ulkopoliittisen instituutin johtaja arvioi, että Trumpin taktiikkana oli julkistaa ehdokkuutensa mahdollisimman aikaisin ja pelotella muut hiljaisiksi. LEHTIKUVA/AFP
Yhdysvaltain edellinen presidentti Donald Trump pyrkii jälleen presidentiksi vuoden 2024 vaaleissa. Odotettu ilmoitus kuultiin keskiviikkona aamuyöllä Suomen aikaa.
– Yhdysvaltojen comeback alkaa juuri nyt, 76-vuotias Trump sanoi sadoille Floridaan kokoontuneille kannattajlleen.
Tilaisuutta kuvattiin kommenteissa yllättävän rauhalliseksi tai jopa vaisuksi Trumpin mittapuulla. Hänen vierellään oli puoliso Melania Trump kun taas esimerkiksi tytär Ivanka ilmoitti, ettei aio osallistua isänsä kampanjaan.
Puhuessaan Trump syytti presidentti Joe Bidenia esimerkiksi inflaatiosta ja maan rikollisuudesta sekä hehkutti omia saavutuksiaan presidenttinä. Hän sanoi Yhdysvaltojen olleen hänen johtamanaan suuri ja mahtava maa, mutta nyt kansa on hänen näkemyksensä mukaan rappeutumassa.
Trump vannoi kannattajilleen varmistavansa, ettei Biden saa neljää vuotta lisää.
– Maamme ei kestäisi sitä, hän sanoi.
Balilla G20-kokouksessa parhaillaan oleva Biden kommentoi Trumpin ilmoitusta sanomalla Twitterissä, että Trump petti Yhdysvallat.
Trump oli päättänyt jo ennen välivaaleja
Ulkopoliittisen instituutin johtajan Mika Aaltolan mukaan Trump oli selvästi päättänyt pyrkimisestään uudelleen presidentiksi jo ennen kongressin välivaaleja. Niistä hän toivoi lisävauhtia kampanjalleen, mutta Bidenin demokraatit menestyivätkin odotettua paremmin.
– Toivottua kimmoketta ei saatu, mutta Trumphan on Trump eli hän pystyy tulkitsemaan asioita omalta kannaltaan edullisesti, ja osa kansasta tykkää tästä tyylistä, Aaltola sanoo.
Hänen mukaansa Trumpin taktiikkana oli ilmoittaa ehdokkuudestaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja raivata edestään tai pelotella hiljaisiksi mahdolliset haastajat republikaanipuolueesta.
Välivaalien jälkeen arvostelu Trumpia kohtaan on omassa puolueessa kuitenkin lisääntynyt ja heikko tulos pantu melko suoraankin ex-presidentin syyksi. Aaltolan mukaan mahdollisten haastajien, kuten Floridan kuvernööri Ron DeSantisin, ei ole mahdollista Trumpin ilmoituksen jälkeen enää paljoa viivyttää omia päätöksiään.
– Kyllä alkuvuoteen mennessä on muidenkin ryhdistäydyttävä –– varojen keruu ja muu vaatii sitä, ettei voi kauhean pitkään odotella, Aaltola arvioi.
"Trumpin kaataja" Biden voi vahvistaa asemiaan
Jos Trump vahvistaa asemiaan republikaanien ykkösehdokkaana, nostaa se vuorostaan istuvan presidentin Joe Bidenin osakkeita demokraattipuolella. Biden on aiemmin sanonut ilmoittavansa omista ehdokkuusaikeistaan lopullisesti alkuvuodesta.
– Bidenilla on tämä Trumpin kaatajan maine, ja hänen suosiolukunsa ovat suhteellisesti samalla tasolla nyt kuin Trumpin, että kyllä hänestä löytyy potentiaalia, Aaltola sanoo.
Hänen mukaansa Yhdysvaltain politiikan kannalta olisi toki toivottavaa, että presidenttikisaan saataisiin aikaiseksi nuorennusleikkaus.
Demokraateille Trumpia nuorempi ja dynaamisempi DeSantis voi olla Trumpia hankalampi vastaehdokas, vaikka republikaanien keskinäinen kilpailu ehdokkaasta saattaisi muuten tuntuakin hyvältä asetelmalta.
– Demokraatit ovat nyt vähän sormi suussa sen suhteen, minkälaista vastaehdokasta toivotaan, Aaltola arvioi.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi