Marokon maanjäristyksessä kuolleita yli 1 300 – Marokko julisti suruajan
Marokon tuhoisan maanjäristyksen jäljiltä kuolonuhrien määrä nousi myöhään lauantaina yli 1 300:aan, ja uhriluvun ennustettiin vielä kasvavan. Maan sisäministeriön mukaan yhteensä yli 1 800 loukkaantuneesta yli 1 200 oli kriittisessä tilassa.
Marokko julisti lauantaina maahan kolmipäiväisen suruajan, jonka aikana liput nostetaan liehumaan puolitankoon kaikkiin julkisiin rakennuksiin. Suruaika julistettiin kuninkaanpalatsin ilmoituksella kuningas Muhammad VI:n johtaman hätäkokouksen jälkeen.
Uhrimäärä voi nousta vielä tuhansiin ihmisiin, arvioi Seismologian instituutin johtaja Timo Tiira STT:lle lauantaina iltapäivällä.
– Tällä hetkellä arvioisin, että se (uhrimäärä) on tuhansia muttei kymmeniätuhansia, sanoi Tiira.
Myöhään perjantaina tapahtuneen järistyksen keskus sijaitsi runsaat 70 kilometriä lounaaseen turistien suosimasta Marrakechin kaupungista.
Marrakechin historiallinen keskusta kuuluu YK:n kulttuurijärjestö Unescon maailmanperintökohteisiin. Tuhojen laajuudesta kaupungissa ei ollut vielä tarkkoja tietoja. Yleisradioyhtiö BBC:n mukaan muun muassa kuuluisalla keskusta-aukiolla sijaitsevan moskeijan minareetti olisi vaurioitunut pahoin.
Maanjäristys oli voimakkuudeltaan 6,8, mikä ei seismologin mukaan ole sinänsä maanjäristykseksi poikkeuksellisen voimakas. Marokossa se oli hänen mukaansa kuitenkin voimakkain sitten 1900-luvun alun.
Järistys mitattiin noin 20 kilometrin syvyydessä, mikä Tiiran mukaan on matala. Hän arvioi, että maanjäristyksen aiheuttamat aineelliset vahingot ovat merkittävät.
– Mitä matalampi, sitä enemmän tulee vahinkoja, hän sanoi.
Ulkoministeriön STT:lle kertoman mukaan yli 50 suomalaista oli lauantaina iltaan mennessä tehnyt matkustusilmoituksen Marokkoon.
Toistaiseksi kaikki ministeriön tavoittamat suomalaiset ovat olleet kunnossa, kertoi ministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner viestipalvelu X:ssä eli entisessä Twitterissä.
Suomen Marokon-suurlähetystön mukaan maassa on noin 200 suomalaista.
Ministeriössä suomalaisia suositeltiin tekemään matkustusilmoitus, jotta heihin voi tarvittaessa olla yhteydessä. Ulkoministeriö neuvoi Marokossa olleita suomalaisia seuraamaan paikallisviranomaisten ohjeita.
Matkanjärjestäjä TUI Finlandilla on tällä hetkellä muutamia suomalaismatkustajia Agadirin ja Marrakechin alueella. Yhtiön viestintäpäällikkö Laura Aaltonen kertoi STT:lle, että kaikki suomalaismatkustajat oli tavoitettu ja he voivat hyvin.
Muista suurista matkatoimistoista Tjäreborgilla ei ollut matkustajia Marokossa. Aurinkomatkat taas ei tee tällä hetkellä matkoja Marokkoon, kerrottiin Finnairista.
Järistys iski perjantai-iltana kello yhdentoista jälkeen illalla paikallista aikaa ja sai ihmiset pakenemaan paniikissa kaduille.
– Näin rakennusten liikkuvan – – sitten menin ulos ja siellä oli paljon ihmisiä. Ihmiset olivat kaikki shokissa ja paniikissa. Lapset itkivät ja vanhemmat olivat suunniltaan, Marrakechissa ollut 33-vuotias Abdelhak el-Amrani kertoi AFP:lle puhelimitse.
Insinööri Faisal Baddour kertoi tunteneensa järistyksen kolme kertaa asunnossaan.
– Kokonaisia perheitä nukkuu edelleen ulkona, koska maanjäristyksen voima oli niin kauhea, että pelkäämme yhä, hän sanoi.
Useat maat kiirehtivät tarjoamaan apua Marokolle. Myös Marokon kiistakumppani, naapurimaa Algeria avaa ilmatilansa, jotta sen läpi voidaan toimittaa hätäapua sekä kuljettaa loukkaantuneita sairaalahoitoon.
Algeria oli kaksi vuotta aiemmin sulkenut ilmatilansa Marokon lentokoneilta. Myös Pohjois-Afrikan naapurusten diplomaattisuhteet ovat olleet jäissä.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi Ylen Ykkösaamussa, että myös Suomi on valmis lähettämään apua Marokkoon.
Lähteenä myös uutistoimisto AFP.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi