play

Ruotsi julkistaa oman arvionsa turvallisuuspolitiikasta, ei sisällä Nato-suositusta

Ruotsin Nato-päätöksen kannalta ratkaiseva päivä on sunnuntaina. LEHTIKUVA / AFP

Ruotsin Nato-päätöksen kannalta ratkaiseva päivä on sunnuntaina. LEHTIKUVA / AFP

STT-Lehtikuva

Ruotsissa hallitus julkistaa tänään aamupäivällä oman turvallisuuspoliittisen analyysinsä, jota on valmisteltu yhteistyössä kaikkien valtiopäiväpuolueiden kanssa. Arviossa punnitaan mahdollisen Nato-jäsenyyden hyötyjä ja haittoja, mutta ei oteta suoraan kantaa jäsenyyteen.

Analyysin on määrä tulla julki viimeistään kello 12 Suomen aikaa.

Julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan arviossa todetaan, että nykyiset puolustusyhteistyöjärjestelyt eivät takaa Ruotsille avun saamista, jos maahan hyökätään. Kahdenvälisiä liittoumia turvatakuiden varmistamiseksi ei myöskään pidetä realistisena vaihtoehtona. Näin siksi, ettei EU:ssa ole ruotsalaisarvion mukaan kiinnostusta kehittää muita kollektiivisia turvallisuusratkaisuja Naton lisäksi.

Expressen-lehti kertoi lisäksi aamulla, että analyysin loppupäätelmissä todetaan Ruotsin Nato-jäsenyyden nostavan kynnystä sotilaalliselle konfliktille Pohjois-Euroopassa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Analyysin valmistelussa olleista puolueista Nato-jäsenyyttä vastustavien vasemmistopuolueen ja ympäristöpuolueen odotetaan esittävän eriävät mielipiteensä ainakin osaan raportin loppupäätelmistä, Expressen kertoo.

Ruotsin Nato-päätöksen kannalta ratkaiseva päivä on sunnuntaina, jolloin hallituspuolue sosiaalidemokraatit kertoo kantansa jäsenyyteen. Hallituksen muodollinen päätös sekä keskustelu valtiopäivillä ovat vuorossa maanantaina.

Suomessa presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin (sd.) ilmoittivat eilen kannattavansa Suomen liittymistä Natoon mahdollisimman pian. Suomen oma turvallisuuspoliittinen ajankohtaisselonteko julkistettiin jo kuukausi sitten.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi