play

Taiwanin rannikolla voimakas maanjäristys

Taiwanin kaakkoisrannikolla on tapahtunut voimakas maanjäristys. LEHTIKUVA/AFP

Taiwanin kaakkoisrannikolla on tapahtunut voimakas maanjäristys. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Taiwanin kaakkoisrannikolla on tapahtunut voimakas maanjäristys, kertoo Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskus. Järistys tapahtui viitisenkymmentä kilometriä pohjoiseen Taitungin kaupungista noin kymmenen kilometrin syvyydessä.

Järistyksen voimakkuus oli 6,9.

Viranomaisten mukaan maanjäristys aiheutti ainakin yhden ihmisen kuoleman, kun tämä jäi päälleen tippuneen tehdaskoneen alle maan itäosissa sijaitsevassa Yulin kaupungissa.

Myös ainakin kolmen rakennuksen kerrotaan romahtaneen Yulin kaupungissa. Taiwanilainen Central News Agency -uutistoimiston julkaisemassa videossa näkyy ihmisiä juoksemassa kohti romahtanutta, tiheän tomupilven peittämää rakennusta. Rakennuksessa olleet neljä henkilöä saatiin pelastettua.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kahdessa muussa rakennuksessa ei ollut romahtamishetkellä ihmisiä.

Taiwanin terveysministeriön mukaan noin 80 ihmistä on kuljetettu tai hakeutunut hoitoon.

Järistyksen aiheuttama tärinä tuntui myös Taiwanin pääkaupungissa Taipeissa.

Japanin meteorologian laitos antoi aluksi Taiwanin lähellä sijaitseville saarille tsunamivaroituksen, jossa hyökyaallon korkeudeksi ennakoitiin noin metri. Myöhemmin laitos lievensi varoitustaan ja kertoi, ettei vaaraa hyökyaalloista enää ollut.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Alueella tapahtui jo eilen maanjäristys, jonka voimakkuus oli 6,6. Sitä seurasi useita pienempiä jälkijäristyksiä.

Taiwan sijaitsee mannerlaattojen risteyskohdassa, minkä vuoksi saarella ja sen läheisyydessä tapahtuu usein järistyksiä. Taiwanin tuhoisimmassa maanjäristyksessä vuonna 1999 kuoli yli 2  400 ihmistä.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi