Ticketmaster perui perjantaille suunnitellun Taylor Swift -lipunmyynnin – kysyntää niin paljon, että keikkoja tarvittaisiin 20-kertainen määrä
Taylor Swift on yksi maailman suosituimmista artisteista. LEHTIKUVA/AFP
Lipunmyyntiyhtiö Ticketmaster ilmoitti torstaina peruvansa supertähti Taylor Swiftin kiertueen konserttilippujen myynnin perjantailta. Kiertueen Yhdysvaltain-konserttien lippujen oli tarkoitus tulla yleiseen myyntiin, mutta Ticketmasterin tviitin mukaan kysyntä on ollut poikkeuksellisen kovaa eikä jäljellä olevien lippujen myynti riitä vastaamaan siihen.
Lippuja Swiftin maaliskuussa alkavalle kiertueelle on ollut ennakkomyynnissä etukäteen faneiksi rekisteröityneille. Yhtiön blogipäivityksen mukaan lippuja myytiin tiistaina yli kaksi miljoonaa, mikä on enemmän kuin yhden artistin lippuja on yhden päivän aikana koskaan myyty.
Ticketmaster kertoo, että yli 3,5 miljoonaa ihmistä rekisteröityi faniksi järjestelmään, jolla pyritään pitämään botit kurissa. Noin 1,5 miljoonalle annettiin koodi lippujen ennakkomyyntiin.
Ennakkomyynti ei sujunut fanien toiveiden mukaan. Jotkut ovat kertoneet jonottaneensa tunteja verkkokauppaan päästäkseen ostoksille ja sitten yhtäkkiä pudonneensa jonosta. Ticketmaster sanoo päivityksessään joidenkin fanien myös menettäneen jo ostoskorissa olleita lippujaan sivuston ongelmien vuoksi.
Lippujen kysyntä moninkertaista tarjontaan nähden
Ticketmaster ei vielä kertonut, tulevatko liput lopulta myyntiin ja kuinka paljon niitä on kiertueelle vielä jäljellä.
Yhtiö kertoi, että sivusto oli joutunut nelinkertaisen rasituksen kohteeksi edelliseen ennätykseensä verrattuna, kun ilman koodia jääneet fanit sekä botit pyrkivät lippukaupoille samaan aikaan.
Ticketmaster laski, että sivuston liikenteen perusteella Swiftin pitäisi esiintyä yli 900 stadionkonsertissa, jotta kaikki halukkaat pääsisivät yleisöön. Määrä on lähes kaksikymmenkertainen kiertueen konserttimäärään nähden, ja se tarkoittaisi stadionkeikkaa joka ilta 2,5 vuoden ajan.
Alan jätin asema puhututtaa
Lipunmyyntifiasko herätti jälleen keskustelua Ticketmasterin etuoikeutetusta asemasta lipunmyyntialalla. Live Nationin omistama yhtiö on merkittävä toimija, ja jo vuosien ajan kuluttajat ovat valittaneet muun muassa piilokuluista, nousevista hinnoista, ennakkomyyntien vuoksi vähiin jäävistä lippumääristä ja lippujen mustasta pörssistä.
Yhdysvalloissa useat päättäjät kyseenalaistivat Ticketmasterin ja Live Nationin yhdistymisen vuonna 2010, ja osa heistä vaati tutkintaa alan kilpailusta.
Viime kuukausina useat kilpailunrajoituksia ja kuluttajansuojaa ajavat ryhmät ovat aloittaneet kampanjan, jotta yritysten yhdistymistä tutkittaisiin. Kampanjan mukaan valta-asema antaa yhtiölle mahdollisuuden nostaa hintoja ja kasvattaa kuluja sekä käyttää hyväkseen muusikoita, itsenäisiä keikkapaikkoja ja faneja.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi