Yhdysvaltain Illinoisissa lähes 1900 lapsen epäillään joutuneen seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi katolisessa kirkossa
Yhdysvalloissa Illinoisin osavaltiossa katolisia pappeja epäillään lähes 1 900 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Asia paljastui Illinoisin oikeusministerin Kwame Raoulin tiistaina paikallista aikaa julkaisemasta raportista. Asiasta uutisoivat muun muassa New York Times, CBS News ja NBC News.
Raportin mukaan yli 450 papin uskotaan käyttäneen lapsia seksuaalisesti hyväkseen Illinoisin katolisessa kirkossa seitsemän vuosikymmenen aikana. Kyse on neljä kertaa suuremmasta lukumäärästä kuin mitä kirkko oli antanut ymmärtää vuonna 2018 osavaltion aloittaessa tutkinnan.
Raportissa myönnetään, että suuressa osassa tapauksista rikos on jo vanhentunut eikä syytteitä voida nostaa. Lisäksi suuren osan epäillyistä uskotaan kuolleen.
– Toivon, että tämä raportti tuo päivänvaloon sekä niitä, jotka ovat rikkoneet valta-asemaansa ja luottamustaan käyttämällä viattomia lapsia hyväkseen, että kirkon johtohahmoja, jotka ovat peittäneet nämä väärinkäytökset, Raoul kertoi.
– Rikoksentekijöitä ei ehkä saada koskaan vastuuseen teoistaan tuomioistuimessa, mutta nimeämällä heidät voimme asettaa heidät julkiseen vastuuseen ja auttaa pitkään hiljaisuudessa kärsineitä hyväksikäytön uhreja toipumaan, hän lisäsi.
Tutkinnan aikana haastateltiin satoja seksuaalisen hyväksikäytön uhreja. Monet uhreista kertoivat hyväksikäytöllä olleen pitkävaikutteisia seurauksia heidän elämäänsä.
Moni uhri kertoi kärsineensä vuosia unettomuudesta, painajaisista, itsetuhoisista ajatuksista, riippuvuuksista, ahdistuneisuudesta, masennuksesta sekä vaikeuksista luottaa ihmisiin ja ylläpitää ihmissuhteita.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi