play

Toistakymmentä kuoli karaokebaarin palossa Vietnamissa

Tuli tuhosi nelikerroksisen talon toisen ja kolmannen kerroksen lähiökaupungissa Ho Chi Minh Cityn pohjoispuolella maan eteläosassa myöhään tiistaina. LEHTIKUVA/AFP

Tuli tuhosi nelikerroksisen talon toisen ja kolmannen kerroksen lähiökaupungissa Ho Chi Minh Cityn pohjoispuolella maan eteläosassa myöhään tiistaina. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Vietnamissa ainakin 12 ihmistä on saanut surmansa karaokebaarin tulipalossa, kertoo paikallinen media. Loukkaantuneita on toistakymmentä.

Raivaustyöt ovat edelleen kesken, ja kuolleiden määrä voi vielä nousta.

Tuli tuhosi nelikerroksisen talon toisen ja kolmannen kerroksen Thuan Anin lähiökaupungissa Ho Chi Minh Cityn pohjoispuolella maan eteläosassa myöhään eilen.

Tuli levisi nopeasti baarin puusisustuksessa, ja monet sisällä olleista pakenivat kuumuutta ja liekkejä parvekkeelle. Osa ihmisistä myös hyppäsi parvekkeelta alas.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Palon silminnäkijän Nguyen Sangin mukaan sisällä oli palomiehille annettujen tietojen perusteella nelisenkymmentä ihmistä loukussa, kun palomiehet saapuivat paikalle.

–  Monet juoksivat ulos pääsisäänkäynnin kautta, mutta osa ei kestänyt kuumuutta, vaan he hyppäsivät alas. Heiltä katkesi käsiä ja jalkoja, Sang kertasi.

Palon syttymissyytä tutkitaan edelleen.

Edellinen yhtä tuhoisa palo sattui Vietnamissa vuonna 2018, kun 13 ihmistä sai surmansa rakennuspalossa Ho Chi Minh Cityssä. Vuonna 2016 yhteensä 13 ihmistä kuoli niin ikään karaokebaarin palossa Hanoissa. Palon jälkeen ravintoloiden ja baarien paloturvallisuusmääräyksiä kiristettiin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi