BBC: Odessan lentokentälle tehtiin ohjusisku – Venäjän joukoilla vaikeuksia Koillis-Ukrainassa
Ukrainan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Harkovaan on kohdistunut tykistötulta jälleen lauantaina. Kuva torstailta Harkovasta. LEHTIKUVA/AFP
Ukrainan eteläosassa Odessan rantakaupungissa on kuultu voimakkaita räjähdysten ääniä, kertoo BBC. Äänet kantautuivat kaupungin lounaispuolelta. Sosiaalisessa mediassa oli kuvia, joissa näkyi, kuinka savu nousi horisontissa.
Pian tämän jälkeen Ukrainan armeija kertoi sosiaalisessa mediassa, että ohjusisku oli vaurioittanut Odessan lentokentän kiitotietä, jota ei voi enää käyttää.
Ukrainan ilmatila on ollut suljettuna kaupallisilta lennoilta siitä lähtien, kun sota alkoi 24. helmikuuta.
Harkova jälleen pommitusten kohteena
Ukrainan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Harkovaan on kohdistunut tykistötulta jälleen lauantaina. Yksi ihminen on kuollut ja viisi haavoittunut tykistön ja kranaatinheitinten tulituksessa, kertoi Harkovan alueen sotilashallinto viestipalvelu Telegramissa. Ukraina on pystynyt sodan aikana pitämään lähellä Venäjän rajaa sijaitsevan Harkovan hallussaan, mutta kaupunki on ollut toistuvasti Venäjän asevoimien moukaroitavana.
Britannian tiedustelutiedot: Venäjän joukoilla edelleen merkittäviä haasteita
Britannian puolustusministeriön tiedusteluraportin mukaan Venäjän joukot kärsivät edelleen merkittävistä haasteista Ukrainassa. Venäjä on joutunut yhdistämään ja uudelleensijoittamaan heikentyneitä ja hajanaisia joukkojaan Koillis-Ukrainassa. Monet näistä joukoista kärsivät todennäköisesti heikentyneestä taistelumoraalista, tiedusteluraportissa todetaan.
Raportin mukaan Venäjä pyrkii korjaamaan ongelmia keskittämällä taisteluvoimia, lyhentämällä huoltoyhteyksiä ja yksinkertaistamalla komentoketjuja. Puutteet yksikkötason osaamisessa ja epäjohdonmukainen ilmatuki ovat johtaneet siihen, ettei Venäjä ole onnistunut hyödyntämään täysin sotavoimaansa.
Ruska Lozovan kylä vapautettu piirityksestä
Ukraina sanoi vallanneensa takaisin Ruska Lozovan kylän Harkovan pohjoispuolella ja evakuoineensa satoja siviilejä. Venäjän joukot olivat miehittäneet kylää kahden kuukauden ajan.
– Se oli kaksi kuukautta hirvittävää pelkoa. Ei mitään muuta, kauheaa ja jatkuvaa pelkoa, kertoi evakuoitu 28-vuotias Natalia.
– Olimme kellareissa ilman ruokaa kaksi kuukautta, söimme mitä meillä oli, sanoi 40-vuotias Svjatoslav, jonka silmät olivat punaiset väsymyksestä.
Butshan läheltä löytyi kolme vainajaa, joiden kädet oli sidottu
Ukrainassa Butshan kaupungin läheltä on löytynyt kolme vainajaa, joiden kädet oli sidottu selän taakse, kertoi Kiovan alueen poliisi lauantaina.
Poliisin mukaan kuolleet miehet löytyivät perjantaina kuopasta. Uhrien kädet oli sidottu ja silmät peitetty liinalla. Lisäksi ruumiissa on merkkejä kidutuksesta. Kaikkia oli ammuttu korvaan, Kiovan alueen poliisi sanoi lausunnossaan.
Butshassa löydettiin huhtikuun alussa kymmeniä siviilipukuisia vainajia, joiden kädet oli sidottu. Heidät löydettiin sen jälkeen, kun Venäjän joukot olivat poistuneet alueelta.
Tähän mennessä Butshasta ja sen ympärillä olevista kaupungeista ja kylistä on löytynyt noin 1 200 vainajaa, poliisi kertoi lauantaina.
Ukraina on aloittanut kymmenen venäläissotilaan etsinnät. Heitä syytetään sotarikoksista Butshassa, kertoo BBC.
Venäjä on kiistänyt, että mitään rikoksia olisi tapahtunut Butshassa, joka oli yli kuukauden ajan venäläisjoukkojen hallinnassa.
Vankienvaihdossa vapautui 14 ukrainalaista
Vankienvaihdossa Ukrainan ja Venäjän välillä vapautettiin 14 ukrainalaista, kertoi Ukrainan varapääministeri Iryna Vereshtshuk tänään viestipalvelu Telegramissa.
Vapautettujen ukrainalaisten joukossa oli seitsemän sotilasta ja seitsemän siviiliä. Sotilaiden joukossa oli nainen, joka oli raskaana.
Vereshtshuk ei kertonut, kuinka monta venäläistä vaihdossa vapautettiin.
Venäjä ja Ukraina ovat tehneet useita vankienvaihtoja sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta.
Macron lupaa Ranskan lisäävän sotilaallista ja humanitaarista apua Ukrainalle
Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoo Ranskan lisäävän sotilaallisen ja humanitaarisen avun toimittamista Ukrainalle. Hän kertoi asiasta keskusteltuaan Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa.
Zelenskyi oli Macronin mukaan kiittänyt Ranskaa sotatarvikkeista, joita se on lahjoittanut ukrainalaisille puolustajille.
Yhdysvallat, Ranska, Tshekki ja muut liittolaiset ovat toimittaneet Ukrainaan satoja pitkän kantaman tykistöaseita. Ranska on lähettämässä Ukrainaan huippumoderneja Caesar-tykkejä.
Macronin mukaan Ukrainaan lähetetään yli 615 tonnia tarvikkeita, muun muassa lääkinnällisiä hoitolaitteita, sairaalakäyttöön tarkoitettuja generaattoreita ja ruokatarvikkeita.
Juuri uudelleen presidentiksi valittu Macron sanoi haluavansa työskennellä aktiivisesti toisella virkakaudellaan "Ukrainan suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden palauttamiseksi säilyttäen aina läheisen yhteistyön eurooppalaisten kumppanien ja liittolaisten kanssa".
Ohjusiskuja sukellusveneistä
Venäjä tekee Ukrainaan ohjusiskuja sukellusveneistä, kertoo uutiskanava CNN. Ukrainan asevoimat on kertonut asiasta jo aiemmin, ja tieto näyttää vahvistuneen, kun Venäjän puolustusministeriö julkaisi videon, jossa risteilyohjuksia laukaistaan merellä sukellusveneestä.
Ukrainan asevoimat sanoi viikko sitten, että Mustallamerellä toimii pari tusinaa Venäjän laivaston yksikköä, mukaan lukien sukellusveneitä.
Ukraina väitti aiemmin tällä viikolla, että Venäjä on iskenyt Mustaltamereltä niin siviili- kuin sotilaskohteisiin.
Venäjä vaatii Natoa lopettamaan Ukrainan aseistuksen
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoo, että Yhdysvaltain ja Naton on lopetettava Ukrainan asevarustelu, jos ne ovat todella kiinnostuneita ratkaisemaan "Ukrainan kriisin". Lavrovin lausunnosta uutisoi Kiinan valtion uutistoimisto. Lavrov lisäsi, että Venäjä keskittyy etääntymään Yhdysvaltain dollarista, vähentämään maahantuontia ja vahvistamaan teknologista itsenäisyyttään.
Zelenskyi: Venäjä yrittää tuhota kaiken elämän Donbassin alueella
Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin mukaan Venäjän joukot yrittävät tuhota kaiken elämän Itä-Ukrainan Donbassissa.
Eilisillan puheessaan Zelenskyi sanoi Venäjän iskeneen alueella toistuvasti muun muassa asuinrakennuksia kohti.
– Jos venäläiset onnistuvat toteuttamaan suunnitelmansa, edes osittain, on heillä yhä tarpeeksi tykistöä ja lentokoneita tuhotakseen koko Donbassin. Aivan kuten he tuhosivat Mariupolin.
Myös Harkovan tilannetta Zelenskyi kuvaili vaikeaksi.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi