Ukrainan asevoimien mukaan Harkovassa on edetty 50 kilometriä venäläislinjojen taa – "Yli 20 asutuskeskusta on vapautettu"
Britannian puolustusministeriön mukaan Ukrainan täsmäiskut tärkeisiin ylityspaikkoihin lisäävät todennäköisesti painetta venäläisjoukkoihin. LEHTIKUVA/AFP
Ukrainan asevoimien mukaan Venäjän joukoilta on vallattu alkuviikosta takaisin 20 kylää ja kaupunkia Harkovan alueella Koillis-Ukrainassa.
Prikaatikenraali Oleksi Hromov sanoi Ukrainan asevoimien Facebook-tilillä torstai-iltapäivällä Ukrainan joukkojen myös päässeen työntymään syvälle Venäjän linjan läpi.
– Joukot ovat työntyneet 50 kilometriä vihollisen linjojen taakse. Harkovan alueen operaatioissa yli 20 asutuskeskusta on vapautettu, Hromov sanoi.
Asevoimat kertoivat vallanneensa alueita myös Donbassin ja Etelä-Ukrainan vastahyökkäyksissä.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi Harkovan alueen takaisinvaltauksista jo keskiviikkoiltana päivittäisessä puheessaan.
Zelenskyi kertoi tuolloin, että alueelta on hyviä uutisia, mutta lisäsi, että vielä ei ole oikea aika kertoa tarkkoja tietoja siitä, mitä asutuskeskuksia Ukraina on ottanut haltuunsa.
– Jokainen asevoimiemme menestys suuntaan tai toiseen muuttaa yleistä tilannetta koko rintamalla Ukrainan eduksi. Mitä vaikeampaa miehittäjillä on, sitä enemmän heillä on tappioita, presidentti sanoi.
Sotaa tarkkailevat asiantuntijat ovat viime päivinä havainneet merkkejä Ukrainan saavuttamasta läpimurrosta Harkovan seudulla.
Britannian yleisradioyhtiö BBC kirjoittaa, että Ukraina on viime viikkoina jakanut vain vähän tietoa sotilasoperaatioistaan ja kiristänyt sotilasoperaatioidensa turvallisuutta.
Media kirjoittaa, että joidenkin raporttien mukaan Ukrainan joukot voivat olla vain muutamien kymmenien kilometrien päässä Harkovan alueen Izjumista. Kaupunki on tärkeä Venäjän asevoimien toimitusketjuille.
Venäjä on miehittänyt osaa Harkovan alueesta hyökkäyssotansa alusta lähtien.
"Sota ei pääty tänä vuonna"
Ukrainan asevoimien komentaja, kenraali Valeri Zaluszhnyi uskoo, että sota ei tule päättymään tänä vuonna. Zaluszhnyin ja Ukrainan parlamentin turvallisuus-, puolustus- ja tiedustelukomitean varapuheenjohtaja, kenraaliluutnantti Myhailo Zabrodskyin ajatuksia julkaistiin valtiollisella Ukrinform-sivustolla.
Kirjoittajien mukaan Ukraina tarvitsee lisää aseita taistellakseen venäläisjoukkoja vastaan.
– Jos Ukraina onnistuu saamaan asianmukaisia aseita, vuoden 2023 operatiiviset ja strategiset näkymät ovat täysin erilaiset, kirjoituksessa sanotaan.
Blinken kävi Kiovassa kertomassa uudesta sotilasapupaketista
Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken on vieraillut Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa keskustelemassa sotilasavusta. Kyseessä oli toinen kerta kun Blinken käy Kiovassa sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa.
Vierailun aikana Blinken kertoi uudesta, liki 2,7 miljardin dollarin sotilasapupaketista Ukrainalle ja sen naapurimaille.
Aiemmin tänään Yhdysvaltain puolustusministeri Lloyd Austin kertoi Saksassa, että Yhdysvallat aikoo toimittaa Ukrainalle 675 miljoonan dollarin arvosta lisää sotilasapua, muun muassa haupitseja, täsmäohjattavia raketteja ja tykistön ammuksia.
Austinin mukaan Ukrainan joukot ovat todistettavasti edenneet läntisen aseavun turvin. Hänen mukaansa aseiden merkitys näkyy nyt taistelukentällä.
Austin osallistuu parhaillaan Ukraina-ryhmän kokoukseen Saksassa. Suomesta kokoukseen osallistuvat puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) ja Puolustusvoimain komentaja Timo Kivinen.
---
STT-työryhmä: Milja Rämö, Anssi Rulamo, Elias Peltonen, Hannu Aaltonen.
Lähteenä myös uutistoimisto AFP.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi