play

Ukrainan Zelenskyi: Krimin uudelleenvaltaaminen tarkoittaisi satojen tuhansien ihmisten menettämistä

Presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoo, ettei hän usko Krimin uudelleenvaltaamiseen sotilaallisin keinoin. Arkistokuva. LEHTIKUVA / AFP

Presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoo, ettei hän usko Krimin uudelleenvaltaamiseen sotilaallisin keinoin. Arkistokuva. LEHTIKUVA / AFP

STT-Lehtikuva

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoo, ettei hän usko Krimin uudelleenvaltaamiseen sotilaallisin keinoin. Uutistoimisto Reutersin mukaan myöhään lauantai-iltana paikallista aikaa televisioidun puheen pitänyt Zelenskyi sanoi, että päätös yrittää vallata Krim tarkoittaisi satojen tuhansien ihmisten menettämistä.

Krim on ollut venäläisjoukkojen hallussa vuodesta 2014.

Päivittäisessä, presidentin kanslian verkkosivuilla julkaistavassa puheessaan Zelenskyi kuitenkin sanoi, että Ukraina palauttaa ehdottomasti itselleen kaiken, joka sille kuuluu. Tämä on presidentin mukaan vain ajan kysymys.

Zelenskyi kuitenkin aloitti puheensa sanomalla, että tilanne on hyvin vaikea etenkin Donbassin ja Harkovan alueilla, joissa Venäjä yrittää Zelenskyin mukaan rutistaa itselleen edes jonkinlaisia tuloksia. Presidentti puhui Donbassin vaikeasta tilanteesta myös perjantain puheessaan, jolloin hän kuitenkin totesi, että "Donbass tulee olemaan ukrainalainen".

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Zelenskyi kertoi myös keskustelleensa Britannian pääministerin Boris Johnsonin kanssa siitä, kuinka Ukrainan satamia voitaisiin avata ja estää siten ruokapulasta syntyvä kriisi. Zelenskyi kertoo puhuneensa Johnsonin kanssa myös turvatakuista sekä puolustus- ja polttoainetuesta Ukrainalle.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi