play

Uudet tutkimussukellukset autolautta Estonian hylyllä alkoivat

Piispat heittivät mereen kukkia Estonian uhrien muistoksi. Lehtikuva/AFP

Piispat heittivät mereen kukkia Estonian uhrien muistoksi. Lehtikuva/AFP

STT-Lehtikuva

Uudet tutkimussukellukset autolautta Estonian hylyllä alkoivat perjantaina. Sukelluksia ennen uppoamispaikalla pidettiin tilaisuus, johon virolaisen rannikkovartioston aluksen kannella osallistuivat muun muassa Ruotsin, Viron, Latvian ja Suomen kirkkojen piispat.

Puheiden ja rukousten jälkeen kukin piispa heitti veteen valkoisen ruusun. Tilaisuudella haluttiin kunnioittaa uhrien muistoa.

Sukellusten on aiemmin kerrottu kestävän kymmenen päivää. Hylystä on määrä ottaa 15  000–25  000 kuvaa, joiden avulla se 3D-mallinnetaan.

Onnettomuuden jälkeen Suomi, Ruotsi ja Viro sopivat hylkyä koskevasta hautarauhasta. Sopimukseen on sittemmin liittynyt myös muita maita. Väliaikaisen lakimuutoksen myötä hylylle voidaan nyt tehdä tutkimussukelluksia ja selvittää repeämiä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Uusiin tutkimuksiin päädyttiin sen jälkeen, kun tv-dokumentissa esitettiin viime vuonna kuvia hylyssä olevasta repeämästä.

Estonia upposi syyskuussa 1994. Onnettomuudessa kuoli 852 ihmistä.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi