play

Äärikonservatiivinen Raisi voitti odotetusti Iranin vaalit

Vaalien äänestysaktiivisuus jäi noin 50 prosentin tuntumaan. LEHTIKUVA / AFP

Vaalien äänestysaktiivisuus jäi noin 50 prosentin tuntumaan. LEHTIKUVA / AFP

STT-Lehtikuva

Iranissa äärikonservatiivinen Ebrahim Raisi on maan uusi presidentti. Raisi keräsi lähes 62 prosenttia äänistä, kertoi maan sisäministeri Aboldreza Rahmani Fazli lauantaina.

Raisin voitto oli odotettu, sillä hänen kaikki varteenotettavat vastustajansa oli suljettu pois vaaleista. Niin kutsuttu valvojien neuvosto kelpuutti sadoista ehdokkaaksi halunneista mukaan vain seitsemän henkilöä.

Raisi on toiminut Iranin oikeuslaitoksen johtajana. Hän lupasi vaalikampanjassaan taistella korruptiota vastaan ja rakentaa uusia koteja vähävaraisille perheille.

Konservatiivisen Raisin katsotaan suhtautuvan ankarasti kaikenlaiseen protestiliikehdintään. Hän on muun muassa kritisoinut ankarasti Iranin Vihreää liikettä, joka järjesti maassa vuonna 2009 protesteja presidentinvaalien tulosta vastaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lisäksi maan oppositio ja ihmisoikeusjärjestöt ovat nostaneet esille, että Raisi oli osallisena poliittisten vankien joukkoteloituksessa vuonna 1988. Hän on saanut kritiikkiä myös siitä, että ei ole osoittanut kiinnostusta naisten aseman parantamiseen politiikassa.

"Äänestin tai en, joku on jo valittu presidentiksi"

Vaalien virallinen äänestysprosentti oli 48,8. Se on presidentinvaalien alhaisin prosenttiluku. Äänestysaikaa muun muassa pidennettiin perjantaina alhaisten äänestäjämäärien vuoksi.

– Äänestin tai en, joku on jo valittu presidentiksi. Vaalit järjestetään vain mediaa varten, totesi teheranilainen kauppias Saeed Zareie.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Raisista povataan uskonnollisen johtajan seuraajaa

Iranissa tärkein vallankäyttäjä ei ole presidentti vaan maan uskonnollinen johtaja. Viran nykyinen haltija Ali Khamenei täyttää kesällä jo 82 vuotta, ja 60-vuotiaasta Raisista on puhuttu myös Khamenein mahdollisena seuraajana.

Iranin presidentinvaaleja seurattiin tarkasti myös ulkomailla, sillä Wienissä neuvotellaan parhaillaan Iranin ydinohjelmaa koskevan kansainvälisen sopimuksen pelastamisesta. Yhdysvallat irrottautui sopimuksesta Donald Trumpin presidenttikaudella ja määräsi Iranille uusia pakotteita.

Raisin yksi haaste tuleekin olemaan se, miten hän onnistuu ratkaisemaan Iranin talouden ongelmia ja pyrkimään eroon Yhdysvaltain asettamista pakotteista.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi