play

Venäjä päättää toimintansa ISS-avaruusasemalla vuoden 2024 jälkeen – Roskosmosin johtaja näkee, että Venäjän tulisi valmistella omaa asemaa

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa kertoi alkuvuodesta, etteivät Venäjään kohdistuneet pakotteet vaikuta Yhdysvaltain ja Venäjän avaruusyhteistyöhön. LEHTIKUVA/AFP

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa kertoi alkuvuodesta, etteivät Venäjään kohdistuneet pakotteet vaikuta Yhdysvaltain ja Venäjän avaruusyhteistyöhön. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Venäjä on ilmoittanut, että se aikoo lopettaa toimintansa kansainvälisellä ISS-avaruusasemalla vuoden 2024 jälkeen. Sota Ukrainassa on tulehduttanut pahasti Venäjän ja länsimaiden välejä.

–  Me tulemme tietenkin täyttämään velvollisuutemme yhteistyökumppaneitamme kohtaan, mutta olemme tehneet päätöksen jättää aseman vuoden 2024 jälkeen, Venäjän avaruusviraston Roskosmosin johtaja Juri Borisov sanoi.

Borisovin mielestä Venäjän tulisi alkaa valmistella omaa asemaa. Presidentti Vladimir Putinin kerrottiin vastanneen ajatukseen sanomalla "hyvä".

Asiantuntijoiden mukaan Venäjän päätös jättää asema tulee vaikuttamaan maan avaruusalaan. Huolena on myös, miten Venäjään kohdistuvat pakotteet tulevat vaikuttamaan alaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Avaruusanalyytikko Vitali Jegorov sanoo, että on lähes mahdotonta rakentaa uusi asema alusta alkaen muutamassa vuodessa.

–  Ei vuonna 2024, eikä 2025, eikä 2026 tule olemaan venäläistä avaruusasemaa, Jegorov sanoi uutistoimisto AFP:lle.

"Valitettava kehitys"

Yhdysvalloista sanottiin, että Venäjän päätös oli tullut yllätyksenä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Tämä on valitettava kehitys, kun otetaan huomioon ISS:llä tehty kriittinen tieteellinen työ ja arvokas ammatillinen yhteistyö, jota avaruusvirastomme ovat tehneet vuosien aikana, Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja Ned Price sanoi.

Tähän saakka yhteistyö avaruudessa on ollut ainoita osa-alueita, joilla Yhdysvallat liittolaisineen ja Venäjä ovat voineet toimia yhdessä sodasta huolimatta. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa kertoi alkuvuodesta, etteivät Venäjään kohdistuneet pakotteet vaikuta Yhdysvaltain ja Venäjän avaruusyhteistyöhön.

Nasan mukaan ISS:n toimintaa on tarkoitus jatkaa ainakin vuoteen 2030. Sen toiminnan on alun perin ollut tarkoitus päättyä aiemmin.

ISS laukaistiin vuonna 1998, jolloin Venäjän ja Yhdysvaltain yhteistyöhön suhtauduttiin toiveikkaasti. Maat olivat kylmän sodan aikana kisanneet myös avaruusalalla.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi