play

Viron pääministeri Kallas ilmoitti hallituksen erosta

Kaja Kallaksen on tarkoitus jatkaa pääministerinä uudessa hallituksessa, johon kuuluisivat reformipuolueen lisäksi sosiaalidemokraatit ja Isänmaa-puolue. LEHTIKUVA /AFP

Kaja Kallaksen on tarkoitus jatkaa pääministerinä uudessa hallituksessa, johon kuuluisivat reformipuolueen lisäksi sosiaalidemokraatit ja Isänmaa-puolue. LEHTIKUVA /AFP

STT-Lehtikuva

Viron pääministeri ja reformipuolueen puheenjohtaja Kaja Kallas ilmoitti torstaina virallisesti maan nykyisen hallituksen erosta. Kallas ilmoitti erosta Viron parlamentille eli riigikogulle ja luovutti eroilmoituksen presidentti Alar Karisille, kertoi Viron yleisradioyhtiö ERR.

Uutistoimisto BNS:n mukaan parlamentin puhemies kutsui kesätauolla olleen riikikogun perjantaiksi ylimääräiseen istuntoon. Ehdotus istunnosta tuli Kallakselta.

Perjantain istunnossa Kallas pyytää mandaattia uudelle hallituskoalitiolle. Kallaksen on tarkoitus jatkaa pääministerinä uudessa hallituksessa, johon kuuluisivat reformipuolueen lisäksi sosiaalidemokraatit ja Isänmaa-puolue. Puolueet pääsivät sopuun hallituksen muodostamisesta viime perjantaina.

Kesäkuun alussa Kallas päätti heittää hallituskumppani keskustapuolueen ulos hallituksesta, mikä johti uusiin hallitusneuvotteluihin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Virossa velloneen hallituskriisin juuret olivat vuosia muhineessa konfliktissa reformipuolueen ja keskustapuolueen välillä, politiikan tutkija Martin Mölder Tarton yliopistosta kertoi STT:lle kesäkuussa.

Uudella koalitiolla 56 paikkaa 101-paikkaisesta riikikogusta

Torstaina EER kertoi sosiaalidemokraattien ja Isänmaa-puolueen ministeriehdokkaista. Muun muassa Isänmaa-puolueen Urmas Reinsalu olisi palaamassa ulkoministeriksi noin puolentoista vuoden tauon jälkeen.

Uudella koalitiolla olisi 56 paikkaa riigikogun 101 paikasta. Virossa on määrä pitää vaalit ensi vuonna.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kallas sanoi olevansa kiitollinen ministereille, jotka johtivat maata hänen kanssaan vaikeana aikana.

–  Pandemian aikana pidimme yhteiskunnan avoimena ja lapset koulussa, autoimme ihmisiä selviytymään korkeista energian hinnoista, teimme miljardin euron investoinnin Viron puolustuskyvyn vahvistamiseen ja onnistuimme vahvistamaan Naton itäisen sivustan puolustusta sekä olemme olleet yksi Ukrainan suurimmista tukijoista, Kallas sanoi ERR:n mukaan.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi