play

Vuosi Talebanin valtaannoususta Afganistanissa – Amnestyn mukaan uusi hallinto loukkaa toistuvasti ihmisoikeuksia

Amnestyn mukaan naisilla ja tytöillä ei ole Afganistanissa käytännössä mahdollisuuksia osallistua julkiseen elämään. LEHTIKUVA/AFP

Amnestyn mukaan naisilla ja tytöillä ei ole Afganistanissa käytännössä mahdollisuuksia osallistua julkiseen elämään. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun islamilainen äärijärjestö Taleban nousi valtaan Afganistanissa Lähi-idässä. Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan maan uusi hallinto on syyllistynyt vuoden aikana toistuviin ihmisoikeusloukkauksiin. Amnesty kertoo asiasta tuoreessa raportissaan ja tiedotteessaan.

Amnestyn mukaan Talebanin edustajat levittävät Afganistanissa pelkoa mielivaltaisilla pidätyksillä, kidutuksella ja laittomilla teloituksilla. Lisäksi Taleban on kaventanut merkittävästi ihmisoikeuspuolustajien ja kansalaisaktivistien sananvapautta sekä lehdistönvapautta, Amnesty kertoo.

Tiedotteen mukaan ihmisiä on Afganistanissa ahdisteltu, uhkailtu, pidätetty ja tapettu heidän tekemänsä ihmisoikeustyön takia. Vuoden aikana yli 80 toimittajaa on ollut pidätettynä ja kidutettuna, Amnesty sanoo.

Amnestyn mukaan Taleban on myös vainonnut Afganistanissa olevia uskonnollisia ja etnisiä vähemmistöjä sekä rajoittanut naisten ja tyttöjen oikeuksia merkittävästi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Naisilla ja tytöillä ei ole käytännössä mahdollisuuksia osallistua julkiseen elämään, ja heidän oikeutta koulutukseen on rajoitettu, Amnestyn tiedotteessa sanotaan.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi