Teneriffalla asuintalot säästyivät maastopalon liekeiltä vaikeaksi ennakoituna yönä – arvio evakuoitujen määrästä puolittui
Kuva: AFP PHOTO / UME
Espanjan Teneriffalla pelastajat ovat edistyneet taistelussa roihuavaa maastopaloa vastaan, paikalliset viranomaiset kertovat. Sunnuntain vastaisesta yöstä oli ennakoitu palon hillitsemisen kannalta vaikeaa, mutta suotuisa sää helpotti pelastajien työtä.
– Varoitimme monimutkaisesta tilanteesta nousevien lämpötilojen ja tuulen takia... yö alkoi todella vaikeana ja monet soittivat kertoakseen palon olevan todella lähellä ihmisten koteja, kertoi Kanariansaarten aluejohtaja Fernando Clavijo toimittajille sunnuntaina.
Clavijon mukaan yhtäkään kotia ei kuitenkaan yön aikana menetetty liekeille. Hänen mukaansa kyse oli lähes ihmeestä.
Myöskään uusia evakuointimääräyksiä ei jouduttu antamaan.
Myöhään lauantaina arvio maastopalon vuoksi evakuoitujen määrästä puolittui aiemmin kerrotusta. Clavijo kertoi, että palon vuoksi oli evakuoitu noin 12 000 ihmistä.
Hätäviranomaisten aiemman arvion mukaan evakuoituja olisi voinut olla yli 26 000. Viranomaiset selvensivät myöhemmin, että luku perustui väestönlaskentatietoihin evakuoitavaksi määrätyltä alueelta.
Viranomaiset eivät ole sulkeneet pois tarvetta lisäevakuoinneille.
Teneriffalla tiistai-iltana puhjennut maastopalo on levinnyt nopeasti Kanariansaarten historian laajimmaksi paloksi. Tähän mennessä roihu on polttanut 8 400 hehtaaria maastoa, mikä vastaa noin neljää prosenttia Teneriffan pinta-alasta.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi