play

Xin mukaan toivoa on näkyvissä Kiinan koronatilanteessa

Koronatartuntojen määrä Kiinassa on lisääntynyt maan purettua tiukat koronarajoituksensa aiemmin tässä kuussa. Kuva rautatieasemalta  Xiningissä 8. joulukuuta. LEHTIKUVA/AFP

Koronatartuntojen määrä Kiinassa on lisääntynyt maan purettua tiukat koronarajoituksensa aiemmin tässä kuussa. Kuva rautatieasemalta Xiningissä 8. joulukuuta. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Kiinan presidentin Xi Jinpingin mukaan maan koronatilanteessa on näkyvissä toivoa. Xi kommentoi Kiinan koronatilannetta televisioidussa puheessaan uudenvuodenaattona.

Xin mukaan epidemian ennaltaehkäisy ja torjunta ovat Kiinassa siirtymässä uuteen vaiheeseen. Presidentti korosti kaikkien toimivan määrätietoisesti asian suhteen.

Maailman terveysjärjestö WHO keskusteli perjantaina Kiinan viranomaisten kanssa tarjoten tukea maan koronatilanteeseen. WHO painotti perjantaisissa keskusteluissa reaaliaikaisen tiedon tärkeyttä, kun tartunnat leviävät Kiinassa räjähdysmäisesti.

Järjestön tiedotteen mukaan WHO toisti Kiinalle pyyntönsä saada säännöllisesti yksityiskohtaista ja reaaliaikaista tietoa maan epidemiologisesta tilanteesta. Tietoa kaivataan myös annettujen rokotusten määrästä ja erityisesti siitä, kuinka korkea rokotuskattavuus on heikossa asemassa olevien ja yli 60-vuotiaiden osalta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Sairaalat ja ruumishuoneet ylikuormitettuja

Koronatartuntojen määrä Kiinassa on lisääntynyt maan purettua tiukat koronarajoituksensa aiemmin tässä kuussa. Tartuntojen nopea kasvu on herättänyt kansainvälisesti kysymyksiä ja huolta maan jakamasta tiedosta asian suhteen. Luvut tartuntojen ja koronaan liittyvien kuolemien suhteen ovat olleet matalat, vaikka sairaalat ja ruumishuoneet ovat ylikuormitettuja.

YK:n alaisen terveysjärjestön mukaan perjantain kokouksen tarkoituksena oli saada lisää tietoa tilanteesta ja tarjota Kiinalle WHO:n asiantuntemusta ja tukea tilanteeseen.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi